torstai 13. helmikuuta 2014

Neulebloggausta osa 2


Villamyssystä huopahatuksi






Oli 2.2.2014 seesteinen lauantaiaamu, istuimme vaimoni kanssa aamukahvilla. Tunnelma oli raukea, lapset olivat kiittäneet aamiaisesta ja livahtaneet kukin omiin touhuinsa, keittiön pöydän ääressä leijui hiljaisuus ja kahvin tuoksu. Tilanne herkistyi ja annoin vaimolleni suurimman rakkaudentunnustuksen mitä suomalainen mies vain voi: "Tahtoisitko että virkkaan sinulle pipon?" Kyyneliään pidätellen vaimoni vastasi odottaneensa kysymystäni kauan, ikuisuuden. Hän suostui. Herkkä lauantaiaamu sai oitis uuden käänteen ja seesteinen aamukahvi muuttui piinkovaksi, tilaajan ja tuottajan väliseksi suunnittelupalaveriksi.

Suunnittelupalaverin muistio
Suunnittelupalaverista laadittiin samantien muistio pöydältä löytyneen ajoneuvoverolaskun kirjekuoren kääntöpuolelle. Ylös kirjattiin muun muassa seuraavat asiat:
- Pipon tulee olla musta
- Päähine virkataan huopuvalla langalla, siitä tulee huopahattu (Peruste: Huopa on ainoa jollain tapaa miehekäs materiaali käsityön maailmassa, sitä työstettäessä herkkä maskuliinisuuteni ei ole vaarassa tuhoutua.)
- Päähineessä tulee olla jonkinlaiset lierit
- Päähineeseen kirjaillaan liskon kuva (tuottajan idea)
- Päähineeseen EI kirjailla AINAKAAN liskon kuvaa (tilaajan lausunto)
- Päähineeseen päädyttiin kirjailemaan lumihiutale
- Koska päähine tulee olemaan rakkaudentunnustuksen lisäksi KASLUOM8 -kurssille arvioitava työ, tulee valmistuksessa huomioida kurssin vaatimukset. Työssä tullaan käyttämään kolmea eri tekniikkaa: virkkaamista, huovutusta ja kirjomista.


 Valitsin työssä käytettäväksi Novitan "huopanen"-langan ja työkaluksi etsin paksuimman virkkuukoukun jonka talosta löysin, materiaali bambu, koko 8mm.

En tehnyt työstä varsinaista teknistä suunnitelmaa tai piirrosta. Se meinasi kostautua heti. Ajatuksenani oli näet virkata ensin pitkä ketju, yhdistää päät, alkaa virkkaamaan toista kerrosta edellisen päälle ja jatkaa niin kauan kunnes pipo on valmis . Kun olin virkannut ensimmäistä ketjua, hoksasin, että kyseessähän on huovutustyö ja lopputulos tulee kutistumaan merkittävästi huovutusvaiheessa. Kutistumisvara kannattanee siis huomioida jo nyt. Lankakerän vyötteestä kävi ilmi, että lanka kutistuu huovutuksessa noin 40%. Niinpä kävin mittaamassa mallini päänympäryksen ja tein laskutoimituksen, jolla selvitin huopumattoman pipon päänympärysmitan: 58cm * 100% / 40%...eikun 100%/40% * 58cm...eikun....pahus soikoon. No olkoon, ratkaisin asian tekemällä piposta noin kaksi kertaa suuremman kuin mallin pää. Mikäli päähine olisi huovutettuna liian pieni, venyttäisin sitä, mikäli taas liian suuri, heittäisin hatun uudelleen pesukoneeseen lämpimämpään pesuun.

Itse virkkuutyö oli kaksimielistä hommaa. Toisaalta työ oli äärimmäisen puuduttavaa, eikä edennyt mihinkään vaikka koukullani kuinka nikutin. Toisaalta virkkaaminen oli äärimmäisen koukuttavaa ja mielekästä tekemistä: "Jes, kohta kämmenenleveys saavutettu". Lasten pyytäessä ruokaa, yllätin itseni toisinaan sanomasta "Joo..oota...tämä kierros vielä...ottakaa hei jotain jääkaapista." Jälkeenpäin hävettää tuollainen.

Kun satojentuhansien virkattujen kierrosten jälkeen pipo oli saanut tarpeeksi korkeutta, oli kaventamisen aika. Aloitin kaventamalla neljä silmukkaa jokaisella kierroksella. Kaventaminen eteni yhtä hitaasti kuin tavallinenkin virkkaaminen, mutta lohduttauduin tiedolla, että jokaisella kierroksella on neljä silmukkaa vähemmän, eivätkä ne enää palaa. Pahin alkoi olla siis jo takana. Virkkuutyövaihe oli taito- ja kokemustasooni nähden loppujen lopuksi yllättävän nopea työvaihe, aikaa meni alle viikko, 1-2 tuntia per päivä. Kellotin työvauhtini muutamalla kierroksella ja sain keskiarvoksi noin 8 min / virkattu kierros. Tuostahan olisi mukava johdatella tarkka työaika, mutta en missään vaiheessa saanut lasketuksi montako kierrosta lopputulokseen kertyi.




Valmis virkattu pipo


Huovutettuna tasan 40% pienempi













Kenties yksi huovutus vielä?



Muotoiltu päähine kuivamassa
(vaimoni on onnesta sanaton ja kalpea)
Huovutuksen tein pesukoneessa. Laitoin myssyn pesukoneeseen kahden nukkaamattoman pyyheliinan kanssa(myöhemmin huomasin että mukana prosessissa olivat olleet myös uimahousuni) ja pesin pikapesulla 30°C. Huovutus sinällään onnistui ja pinnasta tuli tiheä ja tiivis, mutta pipo jäi aivan liian suureksi. Tein uuden huovutuskäsittelyn 40°C ja nyt lopputulos oli sopivampi, pipo oli muuttunut arviolta kokoa 60 olevaksi huopapäähineeksi. Seuraava työvaihe oli muodon hakeminen märkään päähineeseen. Venyttelin ja vanuttelin päähineen sopivan kokoiseksi ja käänsin lierit ylös.

Kauan eläköön kirjekuoret

Viimeisenä työvaiheena oli lumihiutaleen kirjaileminen päähineeseen. Vaan nytpä tulikin tenkkapoo. Miten huopaan saisi siististi kirjailtua lumihiutaleen, miten ylipäätään saisi mihinkään siististi kirjailtua lumihiutaleen. Aluksi esittelemäni liskoidea ei sekään tässäkään vaiheessa saanut kannatusta, joten jatkoin lumihiutaleidean työstämistä. Tein hiutaleista malleja paperille ja löysin sopivan idean.




Villojen sovittelua
Seuraava tarkka kuvaus on oleellinen tarinan etenemisen ja lopputuloksen kannalta. Sommiteltuani lumihiutaleita päähineeseen, nousin keittiön pöydän äärestä ja otin suunnan kohti omepelutyöhuonettamme (ei meillä sellaista oikeasti ole, kävelin vaatekaapille) hakeakseni kirjomisvälineet, kun matkalla jostain syystä pysähdyin ja kurkkasin perunakellarin portaikkoon. Siellä silmiini osui paperinen kassi, joka oli täynnä lampaan villaa. Villat olivat peräisin noin kahden vuoden takaa, ajalta jolloin pihallemme muutti kaksi avioerolammasta (kerron siitä lisää joskus). Innostuin oitis. Tarkastelin pussin sisältöä, villat olivat pesemättömiä, mutta siistejä, huovutettavissa siis. Kun taloudestamme löytyi vielä huovutusneula, ymmärsin merkkien olevan selvät. Tie oli tähiin kirjoitettu, minä olisin tuleva kirjailemisen sijaan huovuttamaan jonkin kuvion huopapäähineeseen. Siispä aloin töihin. Tässä vaiheessa olin unohtanut kaikki suunnitelmat ja etenin puhtaasti intuition saattelemana. Tuollaisesta neulahuovutuksesta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta, mutta opin jujun nopeasti. Sommittelin villasuikaleita mieleiseeni järjestykseen huopahatun pintaan ja tikutin ne neulalla kiinni.


Sain kuin sainkin huopapäähineen valmiiksi. Olen lopputulokseen tyytyväinen, koska:
a) No, sain sen valmiiksi
b) Hatusta tuli aika hieno
c) Hatusta tuli käyttöesine, se tuli tarpeeseen. On mukava tehdä jotain hyödyllistä.
d) Lopputulos vastaa yllättävän paljon alkupeäräistä mielikuvaa. Olen myös tyytyväinen, että en lukkiutunut liian tiukasti suunnitelmiini, vaan tekemisessä oli sellainen rento fiilis.

Tehtävänannossa käskettiin käyttämään kolmea tekniikkaa, mutta periaatteessa työssä on käytetty nyt vain virkkausta ja huovutusta. Armahdan kuitenkin itseni asiasta, sillä neulahuovutus oli minulle täysin uusi tuttavuus ja oleellisesti erilaista kuin pesukonehuovutus. Sitä paitsi ekstrahuovutukseen käytetyt villat olivat itse keritsemiäni, joten laskettakoon se yhdeksi lisätyövaiheeksi. Tehtävänannossa painotettiin lisäksi uuden kokeilemista ja oppimista. Neulahuovutuksen uutuudesta olen jo maininnut, mutta toinen oppimisen paikka oli virkkaamisen rutiini, joka vahvistui roimasti työprosesin aikana.

Valmis huopaliekki..aurinko...käsi... no, kuvio

Alkutuotannon äärellä



6 kommenttia:

  1. Jälleen laatutekstiä :-) Noilla tuotoksilla voisit alkaa menestyväksi hattukauppiaaksi - kierrät toreilla opettajien pitkien kesälomien ajan hienoja päähineitä myyden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Hankalampaa kuin hattujen tekeminen, lienee niiden markkinoiminen kesähelteillä. Onneksi on pitkä loma aikaa miettiä korulauseita :)

      Poista
  2. Nytpä tiedän mitä tarkoittaa kun sanotaan: muuten hyvä lakki mutta vähän hartioista ahdistaa.... :)
    RM

    VastaaPoista
  3. Itse olen siis nainen, mutta teen aina tarkat laskutoimitukset suunniteltuja neuletöitä varten, juuri kuten sinäkin aloitit: käytän nyt eri lankaa, tulee 15% suurempaa jälkeä eli 60 silmukan sijaan täytyy aloittaa 69 silmukalla. Suunnitelmapaperi on täynnä laskutoimituksia ja ystävät vaan nauraa, että mikset ala vaan neulomaan....no, haluan tietää minkä kokoisen ja mallisen teen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Soitinrakennuksen opettajani korosti aina materiaalien mitattavissa olevien ominaisuuksien tärkeyttä. Sama pätee varmasti neulomiseen tai muuhunkin tekemiseen: jos haluaa tehdä joskus toisen samanlaisen tuotteen, on se paljon helpompaa muistiinpanojen ja mittausten perusteella, kuin fiiliksellä. Tosin, fiiliksellä tekeminen on monesti ihan rentouttavaa, sellaista kahvimainosmeininkiä :)

      Poista