Jos elämä tuntuu oikein helpolta ja mukavalta, kannattaa
alkaa stressaamaan. Paitsi tietenkin, jos haluat olla ihan rauhassa ilman
vatsahaavoja ja ruuansulatusvaivoja. Tai jos tykkäät nukkua yösi levollisesti
illasta aamuun ja herätä pirteänä aamulla punttisalille raikkaan, hartaudella
valmistellun luomusmoothien siivittämänä. Siinä tapauksessa älä hyvä ihminen
ala stressaamaan mistään. Sanovat, että terveyden kannalta dieettejä ja
kuntokuureja tehokkaampaa on, että elämässä ei olisi kovasti murhetta ja
painetta, vaan kaikin puolin hyvä ja rento olla.
Jos nyt kuitenkin aiot jostain stressata, kuten me
vastuulliset aikuiset usein teemme, mieti tarkoin mistä. Valitse taistelusi.
Maailmahan on huolenaiheita täynnä ja äkkipoika voisi ajatella, että väliäkö
tuolla, pääasia että on joku asia mistä murehtia. Sitä ajattelee ottavansa kunnon
stressin ensimmäisestä pikku naarmusta auton lokasuojassa. Että nyt sitten voi
rypeä ansaitusti rahanmenossa ja säälissä pitkän tovin. Ei! Aloittelijan virhe.
Pikku naarmun korjaaminen maksaa muutaman satasen ja sen jälkeen murhe on
mennyttä. Vuotuinen autokatsastus on vielä huonompi stressinaihe – ensimmäisen
hylkäyksen jälkeen on kuukausi aikaa hoitaa homma kuntoon. Onhan se kieltämättä
kurja kuukausi, mutta sen jälkeen asia on ohi taas vuodeksi. Toki asiaa on
mukava mutustella vielä muutama kuukausi, mutta kesän kynnyksellä alkuvuoden
katsastus alkaa jo olemaan rahanmenomurheineen menneen talven lumia.
Älkää nyt ymmärtäkö väärin, en tietenkään halua ylenkatsoa
kenenkään hyvää stressaushanketta. On kuitenkin muutama seikka, jotka on hyvä
muistaa ennen murehtimisen alkamista. Jos oikeasti haluaa taakoittaa itsensä
jollain asialla, kannattaa valita sellainen, jolle ei oikein voi mitään ja
vaikka hetkellisesti voisikin, niin vähän ajan päästä täytyy aloittaa alusta.
Kyllähän tällaisilla hakuehdoillakin jo vaihtoehtoja löytyy.
Ilmastonlämpeneminen on tällä hetkellä suosittu murehtimisen aihe. Itse en pidä
tätä kuitenkaan stressin arvoisena. Siinä missä naarmu auton maalipinnassa on
turhan helppo ja hoidettava murhe, on kasvihuoneilmiön kiihtyminen puolestaan
aivan liian abstrakti asia valvottamaan öitä.
Tässä vaiheessa arjen paaduttama lukija karaisee kurkkuaan
ja murahtaa: ”Taloushuolet poika, taloushuolet. Siinä on sinulle murehdittavaa.
Ja verot! Murehdihan niitä”. No näinhän se on. Palkan riittämisen, tai ei
riittämisen murehtiminen on kuitenkin jo melko kova stressi. Varsinkin
murehtijan uran alkumetreillä. Taloushuolia vatvoessa voi helposti joutua liian
syviin vesiin ja silloin voi käydä huonosti. Ei tämä kuitenkaan niin vakavaa
saa olla, ei veikkoset. Pitäisi löytää sellainen elämää sopivasti jäytävä,
mutta siedettävä stressinaihe.
Ihmettelet varmasti kujeilevaa hymyäni ja odottavaa
ilmettäni. Minä puolestani ajattelen, että ”voi pojat, kysy jo!"
No hyvä on, hyvä on, minäpä kerron. Monen vuoden kenttätutkimuksen tuoman auktoriteetin turvin voin ylpeänä todeta, että hintalaatusuhteeltaan ehdottomasti paras tapa stressata, on ahdistuminen kodin siisteydestä. Kyllä vain, näin se on.
Ai että sitä
kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjassa, kun perjantai-iltana (tai jo varhain
iltapäivällä niin kuin me opettajat) raahaudut töistä ja koti näyttää viikon arjen
jälkeen Waterloon taistelutantereelta. Tai voi sitä kurkkua ja perhesopua
kuristavaa paniikkia, kun ovikello soikin jo 20 minuuttia ennen kuin lauantai-illan
vieraat on kutsuttu tulevaksi ja koti on vielä aivan sekaisin. Tai se suloinen
kiukku, joka hiipii sydänalaan, kun illalla menee peittelemään lapsia nukkumaan
ja näkee kaaoksen partaalla olevan lastenhuoneen – nurkissa ja kirjahyllyllä
lepäävät puhtaat ja likaiset pyykit, hujan hajan levitetyt piirustustarvikkeet
ja lattian peittävän lego-meren. Tai se avioliittoa jäytävä mykkäkoulu, joka
alkaa viattomasta kritiikistä puolison tavasta täyttää astianpesukone.
Kodin siisteydestä stressaamisen hienous piilee sen
monipuolisuudessa. Massiivinen juhlapyhäsiivousstressi on takuuvarma keino seota ja
saattaa koko perhekunta hulluuden partaalle. Paljon pienemmälläkin pääsee
kuitenkin alkuun. Odotettu perjantai-ilta saa aivan uuden käänteen, kun juuri
ennen leffaillan alkua isi päättää, että ei pysty rauhoittumaan elokuvan
ääreen ennen kuin tiskit on laitettu ja keittiö siivottu. Äiti puolestaan
yrittää istua rentona, mutta muistaa yhtäkkiä koneessa odottavat märät pyykit
ja säntää ripustamaan niitä narulle. Hetken päästä kello onkin jo niin paljon, että on aika mennä nukkumaan. Katsotaan elokuva sitten huomenna. Paitsi isi ja äiti rentoutuvat vielä tänään tv:n äärellä, oli rankka ilta. Kenties hieman herkkujakin voisi ottaa.
Siivousstressi edustaa hienosti murehtimisen koko kirjoa - asian murehtimista etukäteen, murehtimista sen aikana ja hetken helpotuksen jälkeen uuden murheenaiheen etsimistä. Se on samalla stressin syy ja seuraus. Siivousstressi, siinä missä moni muukin stressi on kuin itse rakennettu häkki. Hieno rakennelma, jota ihminen rakentaa hartaasti ja lopuksi lukitsee itsensä sinne. Ihan omasta halustaan, ilman kenenkään painostusta.
Uskokaa pois, minä tiedän mistä puhun. Olen jo vuosia sitten piinttänyt mieleeni, että onnistuneen viikonlopun takaa napakka perjantaisiivous. Monesti olen pakottanut itseni ja perheeni siivoamaan perjantai-iltapäivänä, olosuhteista riippumatta, vaikka takana olisi kuinka rankka viikko. Ihan vaan siksi, että perjantaina pitää siivota. Olen niin päättänyt. Piste. Tervetuloa hyvä viikonloppu.
Mutta tiedättekö mitä? Kerron salaisuuden. Hyvä viikonloppu ei liity mitenkään siivoukseen. On toki mukavaa, kun on siistiä, en kiellä sitä. Eikä siivouksessakaan itsessään mitään pahaa ole. Mutta rento fiilis ja lepo tulee aivan muualta kuin siivouksesta murehtimistesta. En nimittäin usko, että joku olisi oikeasti ikinä jättänyt tulematta kylään ystävälle, siksi että kyläpaikassa olisi ollut niin epäsiistiä. Tai, että oikeasti joku olisi joskus lähtenyt kesken kyläilyn kotiin, huonovointisuuteen vedoten, vaikka oikea syy olisi ollut isäntäperheen vierashuoneen lattialistojen päältä löytynyt pölykerros.
Elämä on helpompaa, jos osaa katsoa asioita oikeassa mittakaavassa ja tarpeen vaatiessa läpi sormien. Niin kuin nyt vaikka sitä perjantain viikkosiivousta.
Siivousstressi edustaa hienosti murehtimisen koko kirjoa - asian murehtimista etukäteen, murehtimista sen aikana ja hetken helpotuksen jälkeen uuden murheenaiheen etsimistä. Se on samalla stressin syy ja seuraus. Siivousstressi, siinä missä moni muukin stressi on kuin itse rakennettu häkki. Hieno rakennelma, jota ihminen rakentaa hartaasti ja lopuksi lukitsee itsensä sinne. Ihan omasta halustaan, ilman kenenkään painostusta.
Uskokaa pois, minä tiedän mistä puhun. Olen jo vuosia sitten piinttänyt mieleeni, että onnistuneen viikonlopun takaa napakka perjantaisiivous. Monesti olen pakottanut itseni ja perheeni siivoamaan perjantai-iltapäivänä, olosuhteista riippumatta, vaikka takana olisi kuinka rankka viikko. Ihan vaan siksi, että perjantaina pitää siivota. Olen niin päättänyt. Piste. Tervetuloa hyvä viikonloppu.
Mutta tiedättekö mitä? Kerron salaisuuden. Hyvä viikonloppu ei liity mitenkään siivoukseen. On toki mukavaa, kun on siistiä, en kiellä sitä. Eikä siivouksessakaan itsessään mitään pahaa ole. Mutta rento fiilis ja lepo tulee aivan muualta kuin siivouksesta murehtimistesta. En nimittäin usko, että joku olisi oikeasti ikinä jättänyt tulematta kylään ystävälle, siksi että kyläpaikassa olisi ollut niin epäsiistiä. Tai, että oikeasti joku olisi joskus lähtenyt kesken kyläilyn kotiin, huonovointisuuteen vedoten, vaikka oikea syy olisi ollut isäntäperheen vierashuoneen lattialistojen päältä löytynyt pölykerros.
Elämä on helpompaa, jos osaa katsoa asioita oikeassa mittakaavassa ja tarpeen vaatiessa läpi sormien. Niin kuin nyt vaikka sitä perjantain viikkosiivousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä jälki, kirjoita kommentti.