sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Veisataan – virrestä viis

Jonkin aika sitten lehtien otsikot valtasi keskustelu suvivirren soveliaisuudesta esitettäväksi koulujen kevätjuhlissa. Tosin tuntui siltä, ettei kyseessä ollut keskustelu vaan ilmaan hätistelty uutissorsa, jonka suurin osa kansasta ampui välittömästi alas netin keskustelupalstoilla ja työpaikkojen kahvipöydissä. Myönnetään, itse olin mukana mekkaloimassa perinteiden puolesta. Olen edelleen sitä mieltä, että suvivirren esittäminen ei ole ensisijaisesti uskontunnustus, vaan se on kaunis laulu. Laulu joka on ollut tapana veisata mumisten liian pienessä liikuntasalissa, hikoillen niissä paremmissa vaatteissa, odottaen kohta alkavaa, lähes päättymätöntä kesälomaa. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten itseasiassa ole edes hoksannut ajatella suvivirren olevan virsi, vaikka sehän se toki on. Pääsiäisen ja joulun toki tunnustan vahvasti kristillisiksi juhliksi. Silti en ole valmis vaihtamaan koulujen ja päiväkotien joulujuhlien nimeä puuro- tai tonttujuhlaksi vain sen takia, että joku ei halua juhlia joulua.

Hupaisaa asiassa on se, että toisin kuin kristillisyyden näkymistä arjessa kritisoivat asiaa julistavat, maahanmuuttajat ja ulkomaalaisperäiset suomalaiset eivät suinkaan ole ne joita asia häiritsee. Suurinta meteliä asiasta tuntuu pitävän kotoperäisistä suomalaisista ateisteista ja vapaa-ajattelijoista koostuva kansanosa. Saavathan hekin toki olla mitä mieltä haluavat, mutta ei ole oikein laittaa sanoja ja julkisia mielipiteitä muiden suuhun.

Suvivirsi on perinne, johon liittyy tunteita ja muistoja, mutta se on myös virsi. Miksi kristillisyydestä on tullut sellainen peikko, että kaikki viittaukset sen ja yhteiskunnan arjen ja historian väliltä halutaan pyyhkiä pois? Samalla logiikalla siniristilipusta voitaisiin poistaa risti. Silloin jäljelle jää enää valkoinen lippu ja kaikki tietävät mitä se symboloi. Se lippu vedetään salkoon vasta kun ei ole enää mitä puolustaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti