tiistai 31. maaliskuuta 2015

Takaisin kentälle

Nonih. Paljon on vettä virrannut Golfvirrassa ja aikaa on mennyt edellisestä blogipäivityksestä. Jouten en ole taaskaan ollut, vaan kaikennäköistä tekemistä on piisannut. Kouluhommia on ollut liiankin kanssa: kirjoittamista, lukemista, puutöiden *hykerr, hykerr* tekemistä sekä kandintyön hahmottelua ja aineiston keräämistä. Ilmoittauduin jopa vahingossa yhdelle ylimääräiselle 5 opintopisteen kurssille. Sen tosin peruin vikkelästi. Ylimääräinen työ on myrkkyä.

Olen yrittänyt haalia kasaan niin paljon opintopisteitä kuin ikinä mahdollista, siitä on seurannut viinitermein ilmaistuna "hilloisen täyteläinen ja ahdetun oloinen" kalenteri. Tästä on seurannut se, että jokaiselle viikolle on riittänyt myös ikäviä päällekkäisyyksiä kurssien kanssa. Pahimpana päivänä minun piti olla samana iltapäivänä kolmessa eri paikassa välillä 15.15-17.30. Tuona aamuna en vielä tiennyt mihin opetustuokioon tulisin menemään. Tavoilleni uskollisesti tein päivän aikana "lopullisen" valinnan useaan kertaan. Viimeisen päätöksen tein noin akateemista varttia ennen tuntien alkua. 70 minuutin kuluttua pyörsin vielä kerran valintani ja osallistuin myös toiselle tunnille. Helpoimpina päivinä haahuilu yliopistolla on ollut pelkästään kuin aamuisessa udussa kulkemista muistellen mihin piti seuraavaksi mennä. Onneksi minulla on kuitenkin iso kalenteri ja ennen kaikkea mahtavia opiskelijakollegoita. Oikeasti. Kiitos teille kaikista heads upeista.

Huomenna alkaa perusharjoittelun toinen osa. Tällä kertaa aiheena on rakkaani, tekninen työ ja tunteita herättämätön liikunta. Jaksosuunnitelmat alkavat olla valmiina ja osa tarkemmista tuntien suunnitteluistakin. Suunnittelemisesta ja etukäteisfiiliksistä lyhyesti: Vaikka netti on täynnä hienoja ideoita ja jopa valmiita tuntisuunnitelmia kaikista maailman oppiaineista aina kamelinhoidon alkeista "ninjutsua eskareille laulaen" -kurssiin (molemmat löytyvät googlesta, tarkista vaikka), on tuntien suunnitteleminen silti aivan kamalaa puuhaa. Kauanko lapsilla menee hippaan, mitä lopputunti tehdään? Jaksavatko he todella rakentaa lintulautaa 16 oppitunnin ajan? Miten kuperkeikka opetetaan?

Tyhjän paperin tai oikeammin tyhjän suunnitelman kammo on ahdistava tunne. Muistan kokeneeni samaa kammotunnetta myös ennen syksyn harjoittelua. On kuitenkin helpottavaa ajatella, että jos selvisin matematiikan ja äikän opettamisesta, tulen selviämään myös liikunnan ja teknisen työn opettamisestakin. Tärkeintä on aloittaa ja tehdä jotain. Kyllä se siitä sitten lähtee. Jos mennään vikasuuntaan, niin aina voi korjata kurssia.

P.S. Tarkistitko?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti