sunnuntai 27. toukokuuta 2018

I'm a Finglishman in Europe


Hellekelin innoittamina päätimme eilen lähteä koko perheellä nauttimaan kesäpäivästä keskustan humuun. Hämeenpuistoon oli järjestetty valtavat suurmarkkinat, teemalla Makujen Maailma. Puistossa oli kahden kilometrin varrelle pystytetty ruokakojuja maailman eri kolkista ja tarjolla oli jos jonkinmoista herkkua ja maistiaista.

Kun saavuimme markkina-alueelle, tuntui kuin emme olisi olleet koto-Suomessa lainkaan. Kojujen pitäjät kehuivat kovaäänisesti tuotteitaan, kukin omalla kielellään ja äänten sekamelska yhdessä erilaisten tuoksujen kanssa täytti tienoon. Pilvetön taivas ja kansainvälinen tunnelma saivat minut pauloihinsa.

Vapauduin hämäläisyyden kulttuurillisista kahleista ja antauduin avoimeen kanssakäymiseen vieraiden ihmisten kanssa. Pieni kosmopoliitti sisälläni heräsi ja sujahti ihmispaljouteen kuin vapautettu alamittainen hauki takaisin kotimaiseen järveen.

Tervehdin italialaisia leivosten paistajia äänekkäillä ”Bonzoorno” –huudoilla ja tehden suureleisesti italialaisten suosimaa käsiliikettä, jossa suudellaan sormia ja ikään kuin heitetään lentosuukko taivaalle. Luigiksi tunnistamani herrasmies elehti samoin ja vastasi nauraen: ”Aaaa!”
”Aaaa!” vastasin minäkin ja levittelin käsiäni.

Saavuin ranskalaisten kojulle ja suoritin kiihkeät ranskalaiset poskisuudelmat vanhaherra Clauden kanssa, joka oli lähtenyt kaupittelemaan valkosipulia ja patonkia. Nauroimme ja läimimme veljellisesti toisiamme selkään ja kilistimme suureleisesti punaviinilaseja, jotka Claude silmää iskien taikoi tiskin alta. Haitaria soittava Guilleaume halusi lopuksi omistaa pariisilaisen valssin minulle ja vaimolleni. Ihmispaljouden keskelle muodostui yhtäkkiä tila, jonka minä ja vaimoni täytimme hellällä tanssillamme. Ruususateen lakattua kumarsimme hurraavalle yleisölle.

Jatkoin matkaa kengurun- ja krokotiilinlihaa myyvien australialaisten ohitse ja heitin täydellisellä aksentilla ”G’day mate!” –tervehdyksen. Steve ja Poppy vastasivat hymyillen takaisin ja kehuivat ääntämystäni ”Hey mate! That was perfect, are you from Down Under?” Nauroin äänekäästi ja ammuin takaisin elehtimällä heille ”tuplapistoolit” ja silmäniskut. Steve oli mukana leikissä ja sai muka osuman. Mikä velikulta. Mate.

Seuraavaksi saavuin saksalaisten kojulle ja tervehdin omistajia jälleen kovaan ääneen nauraen. He tarjosivat maistiaisiksi wurstia, ja kiitokseksi esitin spontaanisti villin alppitanssiin, jossa läpsyttelin reisiini ja jodlasin. Martin ja Eva olivat tikahtua nauruun, ”Henrik, vanha veikko, nyt sekoitit Itävallan ja Saksan.” Olin hetken (muka) hämilläni ja vastasin (muka) pöllämystyneenä ”Gesundheit?”. Sutkautukseni räjäytti potin ja jätin nauravan alppikojun taakseni.

Niinpä niin, ihmisten välinen kanssakäyminen on ihana ja elämää rikastuttava asia. Tai voisi olla. Mutta ei rakas lukija, valitettavasti ei tällä kertaa. Olen ynseä suomalainen. Oikeassa tilanteessa minä en saanut kaivettua itsestäni esiin sujuvasanaista ja avointa maailmanmiestä. Todellisuudessa olin melko hermostunut ihmispaljoudesta, jännittynyt siitä, että kaikki myyjät eivät puhu Suomea. Oli myös kova helle, joten hikoilin kohtuuttoman paljon.

Kävelimme perheeni kanssa väkipaljoudessa. Ärsytti, kun en päässyt kävelemään omaan ripeään tahtiini ja se, että joku oli koko ajan henkilökohtaisen alueeni (ympyrä, noin 1 metrin säde) sisällä. Vaimoni jäi lastenvaunujen kanssa vähän väliä jumiin ruuhkaan ja minä vahdin silmä kovana, etteivät loput lapset katoa ikiajoiksi ihmisvilinään. Pelkoni oli todellinen. Sekin hikoilutti.

Olin vilpittömästi kiinnostunut vanhan ranskalaisen ukon kaupittelemista oliiveista, mutten oikein uskaltanut mennä lähemmäksi, koska en ollut varma millä kielellä vastaisin ja ennen kaikkea mitä vastaisin. Hän tyrkytti kauhallaan maistiaisia. Osoitin vatsaani ja elehdin olevani täynnä, enkä siten voisi ottaa yhtään. Oikeasti en uskaltanut. Olen kuullut huhuja ulkomaalaisten tekemistä metkuista. Turistille puetaan hieno nahkatakki päälle ja sitten pakotetaan ostamaan se. Sama olisi voinut käydä oliivin kanssa. Meikäpoikaa ei niin vain huijata.

Kovasti mekastavien espanjalaisten ohitse kävelin kiireesti. Varuiksi en ottanut heihin lainkaan katsekontaktia, vaan olin tavattoman kiinnostunut kukkaan puhjenneesta viereisestä hevoskastanjasta. Oli helpottavaa kun ei tarvinnut jäädä juttelemaan ja perustelemaan miksen osta leivoksia. Jopa savolaisten tapa kaupitella muikkuja ohikulkijoille tuntui liian päällekäyvältä. Heidän kohdallaan sain muka yllättävän puhelun, joka vei täysin huomioni.

Italialaisten juustotiskillä kävi onni. Myyjät olivat juuri puheissa jonkun toisen asiakkaan kanssa, joten pystyin vaivihkaa nappaamaan muutaman parmesaninpalasen maistiaislautaselta. Kuuntelin kiusaantuneena vierestä kuinka toinen suomalainen yritti kommunikoida italialaisen kanssa:
”Hello mam, good afternoon!”
”Paljo tää on?”
”Sorry, can you speak english?”
”Mitä se sano? (suomalainen kaverilleen) Voi, voi, en minä voi nyt ostaa…..olen pyörällä liikkeellä. Mikä pyörä on englanniksi, onko se bike? (jälleen kaverilleen) No juustoa, I’m with bike…”
”Ok, have a lovely day mam!”

Tuntien kiertelyn jälkeen pääsimme loppujen lopuksi takaisin autolle mukanamme suklaata ja ehtaa englantilaista fudgea. Hyviähän ne olivat, samoin monet muut herkut joita päivän aikana maistelimme. IIllalla lähdin koiran kanssa lenkille. Istahdin keskellä metsää kiven päälle ja kertasin yksin hiljaisuudessa päivän tapahtumia. Oli kyllä mukavat festivaalit, vaikka olikin ahdasta ja meluisaa.

Jäin myös miettimään eri kulttureiden eroja ja sitä kuinka herttaisia me suomalaiset loppujen lopuksi olemme. Saatamme vaikuttaa tylyiltä ja äkkivääriltä, mutta kyse ei ole siitä, pahaa emme halua kenellekään. Ehkä meillä vain menee muita kauemmin aikaa ennen kuin lämpenemme uusien tuttavuuksien kanssa ja otamme kuulumisten kyselyt liian vakavasti. Kenties me arvostamme vain niin paljon rauhaa, tilaa ja hiljaisuutta, ettemme innostu turhan kevyestä keskustelusta ja liian lähellä olemisesta.

Olemme me suomalaiset ihana suola maailmankansojen keitossa. 

P.S. Me suomalaiset arvostamme myös oikeaoppista jonottamista. Jostain syystä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti