torstai 19. syyskuuta 2013

...but you can call me e-Henrik

Tämän tekstin otsikon piti tehtävänannon mukaan olla "Minä, Media ja Oppiminen", mutta se tuntui laimealta ja korvasin sen. Sitäpaitsi, mielessäni pyörii tällä hetkellä enemmänkin aihe "Minä, Sosiaalinen Media ja Oppiminen".

Viime päivinä, tämä vähäisen ravinnon takia keskenkasvuiseksi jäänyt sosiaalismediallinen minäni, on ottanut harppauksia eteenpäin. Olen esimerkiksi opetellut jo olemassa olevan Google+ -tilini ominaisuuksia, eilen avasin Twitter -tilin ja asensin sovelluksen puhelimeeni. Uskaltauduin jopa ottamaan älypuhelimestani käyttöön sellaisia ohjelmia ja palveluita, jotka vaativat googletilini vahvistamista, minun silmissäni se tarkoittaa sähköisten jalanjälkien jättämistä. Aiemmin olen moisten sovellusten vahingossa käynnistyttyä paniikinomaisesti hätäsammuttanut ne, sullonut suuni täyteen valkosipulia, heiluttanut puhelimelle ristiä ja pirskotellut vihkivettä päälle latinaa mumisten. Aiheellinen pelkoni on ollut, että CIA, FBI, NSA, VW, ynnä muut tiedustelupalvelut pääsevät jäljilleni. Ei sillä, enhän minä mitään pahaa tai laitonta ole tehnyt, mutta jotenkin ajatus siitä että joku jossain tietää missä olen tai mitä teen, tuntuu ahdistavalta.

Luulen että hiljattain tapahtunut suuri ravistus arkirutiineissani, muutos työntekijästä opiskelijaksi, on ollut kuin herättävä läpsäisy poskille. Viimeisen kuukauden aikana olen alkanut nähdä ja ajatella asioita erilailla kuin aiemmin. En tarkoita sitä että yliopisto olisi kasvattanut minusta hetkessä suuren filosofin, tai että akateemisuuden virratessa sakeana veressäni olisin avoimempi ajattelija kuin aiemmin. Pois se. Kyse on enneminkin tylsäksi käyneen arjen hajottamisesta ja uuden, vielä toistaiseksi jännittävän arjen rakentamisesta.

Yhtäkaikki, olen uskaltautunut ja opetellut ajattelemaan, että nykypäivän sähköisessä ja sosiaalisessa mediassa olen muiden osallistujien rinnalla tasa-arvoinen touhuaja. Esimerkiksi koulullamme käytössä olevan kurssialustan, Moodlen käyttäminen tuntui aluksi vastenmieliseltä ja siihen liittyi jonkinlaista perusteetonta "enhän minä tuollaista osaa" -pelkoa. Nyt miellän sen enemmänkin mahdollisuutena osallistua muiden samanarvoisten kurssilaisten kesken. On ollut huojentavaa huomata, että moni ongelma, liittyen vaikkapa johonkin kurssiin, on sellainen, jonka kanssa painii vähintään yksi kanssaopiskelija. Vielä huojentavampaa on ollut huomata että tyhmiä kysymyksiä on kuin onkin olemassa.

Aiemmin mainitsemistani sähköisistä jalanjälijstä. Tänään, juuri nyt olen sitä mieltä, että tämän päivän osallistuvan ihmisen on pakko olla sähköisesti olemassa. Edes jotenkin.
Ei facebook-profiilin tai google-tilin käyttö toki sitä tarkoita, että koko elämä pitäisi jakaa tutuille ja tuntemattomille kiusallisinta pikku yksityiskohtaa myöten. Liiallinen digilörpötely digikostautuu myöhemmin, pelkkä olemassa olo riittää. Jätä edes yksi jälki. 

6 kommenttia:

  1. Toinen. :) E-Henrik on aika digisupliikki mies. Toki on myös in real life.

    VastaaPoista
  2. Vakavasti ajatellen, kuinka paljon olet ajatellut elämästäsi kertoa näin blogin välityksellä? Kuinka julkista teet elämänkujeistasi ja lähipiiristäsi? Oletko vielä ajatellut asiaa sen tarkemmin, kun blogitaivalta on takana alle kuukausi?

    Bloggaajiahan on hyvin erilaisia. Osa tekee elämästään kaikintavoin julkista ja tuo myös perheenjäsenensä muiden saataville. Likipitäen niin, että kirjoittaja voi odottaa kahvivieraita lapsensa syntymäpäiville bloginsa lukijoiden joukosta.

    Osa taas kirjoittaa niin, ettei kirjoittajasta saa selville muuta kuin ehkä käyttämänsä kielen, mutta rivien väliin hän ei ole kirjoittanut mitään.

    Osalla kirjoittajista ei taas näytä olevaan minkäänlaista linjaa, vaan kaikesta kirjoitetaan siten kuin sillä hetkellä sattuu tuntumaan. Välillä kirjoitetaan ihmisistä heidän omilla nimillään, välillä puhutaan lapsista pelkän iän mukaan jne.

    Oletko tullut kurkanneeksi bloggerin tilastoista, mistäpäin blogisi on jo kerännyt lukijoita? Ovatko kävijät ehkä olleet vain lähipiiriläisiä, vai onko joku aivan ventovieraskin joukossa? Minkälaisen kuvan he ovat sinusta blogin perusteella muodostaneet? Tänk på det!

    VastaaPoista
  3. Piiääs... Unohdit vaarallisten kirjainyhdistelimien joukosta kaikkein vaarallisimman: PMS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Leena K, kysymyksesi on kuin isku vyön alle, osuva siis.

      Ensimmäiseksi pitänee pohtia sitä minkä takia blogia haluaa kirjoittaa. Miksi pitää julkista päiväkirjaa, mitä haluan kertoa ja miksi? Olen miettinyt sitä paljon ja totta puhuen en ole vieläkään ihan varma.

      Eräänlainen alkusysäys blogin avaamiselle oli se, että kurssimme opettaja harmitteli kun ei ollut opiskeluaikanaan tehnyt sähköisiä muistiinpanoja, portfoliota tai päiväkirjaa. Innostuin asiasta ja koska omia opintojani on takana vasta kuukauden verran, ajattelin että ehdin hyvin vielä aloittaa jos jonkinlaisia opiskeluja tukevia projekteja. Blogi on yksi niistä, se toimikoon portfolion, päiväkirjan ja muistiinpanojen yhdistelmänä.

      Kaikista sähköisistä muodoista valitsin blogin siksi, että sillä pystyn jakamaan edellä mainitun yhdistelämäni julkisesti. Toisekseen, juuri se että joku muu näkee tekstejäni, pakottaa minut kirjoittamaan kenties hieman elävämmin ja selkeämmin, sekä kielellisesti oikeammin, kuin mitä omat muistiinpanoni vaatisivat.

      En usko että jaksan säilyttää sisällön pelkästään kasvatustieteitä hivelevänä asiatekstinä. Veikkaanpa että aiheita ja tekstejä tulee ja menee kulloisenkin kiinnostuksen mukaan. Tällä hetkellä kiinnostaa nähdä, minkälainen tästä blogista muotoutuu.

      Yksityisyydestä. Kuten päätekstissä ajatuksiani jaoin, mielestäni aikuisen ihmisen pitää sähköisessäkin mediassa esiintyä itse omalla nimellään, omana itsenään. Läheisiäni kuitenkin haluan suojella, enkä käytä nimiä, vaan esimerkiksi sukulaisuussuhteita ja/tai ikävuosia kuvaamaan kulloistakin tarinani henkilöä.

      Mitä muutoin tulee sisällön yksityisyyteen ja "tietoturvaluokitteluun", ohjenuorana olkoon se että blogi on julkinen, kenen tahansa luettavissa. Siksi asiat joita kerron, eivät saa olla sen yksityisempiä kuin mitä kertoisin kenelle tahansa henkilölle, jonka tapaan ensimmäistä kertaa.

      Poista
  4. Sulla on hieno blogi ja oot tosi hyvä kirjoittamaan! Oon kyllä ajatellut juuri samaa, että mitä kaikkea sitä uskaltaa kertoa omasta elämästään, ettei ala myöhemmin harmittamaan. Eipä sillä, että mullakaan mitään kummoisempaa salattavaa elämässäni olisi, mutta toisten ihmisten tarkoitusperiä kun ei aina tiedä. Ja siinä olen ollut tarkka, että en ala lastani edustamaan sosiaalisessa mediassa, vaan hän saa sitten aikanaan rakentaa ihan haluamanlaisensa virtuaalisen identiteetin (tai olla rakentamatta).

    Mäkin tosiaan latoin blogin pystyyn ihan samasta syystä. Tein sen alunperin ihan yksityiseksi ja tarkoitus oli vain pitää omaa opiskelupäiväkirjaa, mutta KASDIGIT-kurssin innoittamana pistin sen kuitenkin julkiseksi, jos vaikka opiskelutovereita kiinnostaa joskus vierailla siellä.

    VastaaPoista