tiistai 18. maaliskuuta 2014

Tänään vuorossa seuraava luku - Jäkälälien soidinmenot

Aikanaan kun itse istuin koulunpenkillä, oli yksi asia joka oli pyhä. Nimittäin oppikirjan määräämä etenemisjärjestys. Pöyristys oli suuri, jos opettaja kirjat jaettuaan kertoi, ettei aio opettaa asiaa kirjassa esitetyssä järjestyksessä. "Muulla oon siitteen taapanaa väähän hyyppiä näissä luuvuissa eedestakaisiin.", muistan yhdenkin opettajan leuhkasti retostelleen tunnin aluksi. Eihän sellainen käy, ajattelin itse. Jotenkin maailmankuvani oli rakentunut siten, että oppikirjat olivat totuus. Asiat jotka oppilaiden tuli osata, olivat kirjoitettuna oppikirjoissa. Pakkohan totuuden oli löytyä jostain koottuna nätisti kansien väliin, eivät kai opettajat sentään päästään opettamiaan asioita keksineet? Tunneilla tehdyt erilaiset harjoitukset ja havainnollistavat kuvat, videot, leikit, laskut, lukuharjoitukset, kaikki löytyvät eri aineiden oppikirjoista. Niin sen on oltava. Niin luulin.

No. Nyt kun olen iso ja opiskelen itse opettajaksi, koulumme jossa opettajia opetetaan, on avannut jälleen kerran silmiäni. On nimittäin käynyt ilmi, että oppikirjojen pohjimmainen tarkoitus on olla vain ja ainoastaan opettajan a p u v ä l i n e opetuksessa. Eivätkö opettajat orjailekaan kirjoja ja opeta asioita jotka löytyvät kirjoista? Eivät. Opettajat käyttävät kirjoja havainnollistamaan ja konkretisoimaan opetettavia asioita. On helpompaa käyttää valmista materiaalia kuin piirtää jokainen kertolasku, kielioppitehtävä, verenkiertoelimistön havainnekuva tai maailmanhistorian vuosiluku liitutaululle. Asia on kieltämättä yksinkertainen kun sitä oikein ajattelee, mutta minäpä en ollut sen kummemmin asiaa ajatellut.

Tämä itseäni pöyristyttänyt seikka on käynyt ilmi opettajiemme ja toinen toistaan viisaampien vierailevien luennoitsijoiden kommenteista koskien eri oppikirjojen hyvyydestä tai huonommuudesta. Kritiikkiä ovat saaneet esimerkiksi eri matematiikankirjojen hyvinkin erilaiset opetukset nollan yli lainaamisessa allekkainlaskussa, maantiedonkirjojen universumin mittasuhteita röyhkeästi vääristävät geosentriset havainnekuvat ja biologiankirjojen muuten vaan huonot, roviolle joutavat harjoituskirjat.

"Mistä sitten tiedän totuuden?" Kysyin eräältä opettajalta, kovan kirjakriitin jälkeen. Mistä sitten tiedän mitä asioita pitää opettaa ja missä järjestyksessä millekin luokka-asteelle? Mitä materiaalia käytän? Voimmeko mennä ulos luokasta, vai istummeko sisällä ja teemme monisteita (niin ja kysyinkin jo, mutta mistä niitä monisteita nyt saikaan)? Käytänkö dokumenttikameraa vai piirtoheitintä? Ja niin edelleen.

Samalla, kun kysyin asiaa, opettajan vetäessä henkeä vastatakseen, vastaus pälkähti päähäni. Suomalaisessa koulujärjestelmässä opettaja saa ihan itse suunnitella miten opettaa, missä järjestyksessä, milloin tai missä. Joskus saa jopa valita mitä opettaa. Opettaja saa myös valita, tai ainakin olla mukana valitsemassa koululle tilattavia kirjasarjoja. Opetustavoitteet, eli se mitä oppilaiden pitäisi kevätjuhlan jälkeen kunakin vuonna osata, tulevat valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta, Lisäksi jokainen koulu tekee omia painotuksiaan korostaen oman ops:nsa. Lyhyesti sanottuna: maailmassa on paljon asioita, eikä kaikkia voi mitenkään käydä koulussa läpi. Niinpä koulut ja opettajat saavat rajoitetusti valita opetettavat aiheet.

Entäs sitten se opetettava tieto?  Ei opettajia aikoinaan turhaan sanottu kansankynttilöiksi, suurin osa ala-asteella opetettavasta tiedosta on yleissivistystä, joka peruskoulut, lukion ja opettajakoulutuksen suorittaneen ihmisen pitää hallita. Jos eteen tulee kysymyksiä joihin ei tiedä vastausta, tieto kaivetaan jostain, alkaen wikipediasta, päättyen oikeasti tieteellisiin tutkimuksiin. Toki opettajille on tarjolla loputon määrä eri oppiaineisiin räätälöityä valmista materiaalia: tekstiä, kuvia, videoita, harjoituksia ja valmiita oppitunteja. Oleellista on kuitenkin se, että mitään kiveen hakattua tuntisuunnitelmaa ja opetuspakettia ei ole, vaan opettaja saa suunnitella tuntien läpivientinsä itse. Siinä punnitaan opettajan asenne ja ammattitaito, toisaalta itsenäisyys tuo mukanaan vapauden, mutta myös vastuun. Olisihan se kurjaa, jos oppilaat, vain siitä syystä että opettaja "unohti" kertoa, lähtisivät maailmalle tietämättä, kuinka jäkälät lisääntyvät.