Eilen jouduin elämäni toistaiseksi pahimpaan tilanteeseen,
menimme perheellä Ikeaan. Äh, nyt tuli ihan väärä mielikuva, peruutetaanpas
pari askelta taakse päin. Pahaa ei ollut se, että menimme Ikeaan, ei veikkoset
siellähän on paljon hyvää ja monikäyttöistä tavaraa, ja vieläpä kohtuuhintaan.
Pahaa ei ollut myöskään se, että menimme perheen kesken. Ei tokikaan! Rakastan
lasteni ja vaimoni seuraa. Tukalaksi tilanteen teki kaksi asiaa. Ensinnäkin se,
että vauvalle tuli samaan aikaan nälkä, väsy ja kapina tissinsyöntiä kohtaan
julkisella paikalla. Toinen ongelma oli se, että Ikeasta on pahuksen vaikea
päästä pois nopeasti. Siis todella, todella pahuksen vaikea.
Kun tilanne alkoi eskaloitua, päädyimme vaimoni kanssa
ratkaisuun, jossa retkikuntamme jakaantui hitaasti etenevään naisryhmään (kuulemma
suojaavat selustan ja keräävät mahdolliset haavoittuneet) ja suorinta tietä
ulos pyrkivään miesosastoon. Lähdimme siis kahdestaan pienen, viattoman
poikavauvani kanssa retkelle kohti uloskäyntiä, tavoitteena päästä
parkkipaikalle ja omaan autoon. Luulin reitin olevan helppo – piti vain seurata
lattiassa olevia nuolia pitkin ulos, ei sen kummempaa. Voi kuinka väärässä
olinkaan tuolloin! Pian tavanomainen retkemme olisi muuttumassa piinaavaksi pakomatkaksi.
Lähdimme matkaan ruokailuryhmien osastolta. Teki tiukkaa
päästä liikkeelle, sillä ajattoman MÖCKELBY-kaluston (599,-/kpl tuolit
erikseen!) massiivinen olemus vartioi ensimmäistä ulospääsyreittiä. Se
suorastaan tihkui aggressiivisuutta, emmekä uskaltaneet ohittaa sitä. Jouduimme
suunnitteleman vauvan kanssa harhautuksen ja kolkkasimme viattoman
kesätyöntekijän, jonka vaatteissa livahdimme kahden BJURSTA-jatkettava
ruokapöytäpartion (149,-/kpl) välistä.
Eksyimme jo seuraavalla osastolla, kun yritin käyttää Oikotietä/Genväg. Laskelmiemme mukaan meidän piti olla jo alakerrassa, lähellä
itsepalveluvarastoa, mutta sen sijaan aloimme kuulla mitä suloisinta kutsua,
joka seireenien lailla veti meitä puoleensa. Aavistin mitä oli tulossa ja
sidoin pojan tukevasti ostoskärryyn. Ilman mahdollisuutta vastustella työnsin
kärryt hitaasti makuuhuoneen säilytysratkaisut -osastolle ja tuijotin
viettelevästi kutsuvaa PAX-vaatekaappijärjestelmää. Yritin kääntää katsettani
pois, yritin huutaa olevani naimisissa, mutta äänin tukahtui kurkkuuni. PAX-kulmavaatekaappi
(795,-/kpl) oli liian kätevä ja järjestelmällinen. Kosketin sitä ja tunsin, kuinka
asiat alkoivat järjestyä. Yhtäkkiä poikani alkoi itkeä ja lumous särkyi. Näin tuoteselosteen,
jossa kerrottiin PAXin (795,-/kpl) olevan vain rumaa vastenmielistä
lastulevyä. Sain voimani takaisin ja pinkaisin pakoon.
Juoksin kuin viimeistä päivää. Olin paniikissa kulkenut
ympyrää ja päädyimme sohvaosastolle. Alkoi jo hämärtää ja tunsin olevani
uuvuksissa, päätimme leiriytyä NORSBORG-kulmasohvaan (1039,-/kpl). Tiesin,
että tämä oli kallis paikka yöpyä, mutta ajattelin ettei hätä lue lakia. Teimme
olomme mukavaksi. Ensin oli hiljaista, sitten aloimme kuulla ääniä. Luulimme, ettei lähistöllä ollut elämää, mutta
havaitsimme, että jos vain olemme paikoillamme ja hiljaa, arat työntekijät
tottuvat meihin ja tulevat piiloistaan jatkamaan askareitaan. Poikani alkoi
leikkiä ja ystävystyä uteliaiden työntekijöiden kanssa sillä aikaa, kun minä
kirjoitin kynttilän valossa lokikirjaani merkintöjä. Kun poika nukahti, istuin
vielä hiljaa kädet polvien ympärillä ja katselin taivaalla tuikkivia SINNERLIG-kattovaloja
(49,95,-/kpl). En ole milloinkaan tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja
pieneksi. Katsahdin nukkuvaa, viatonta poikaani ja vannoin saavani hänet ehjänä
ulos. Otin koristehedelmän, söin sen ja nukahdin mitä levottomimpiin uniin.
Aamulla heräsimme ja kiiruhdimme saman tien matkaan. Hassua, miten maisema on päivänvalossa niin erilainen kuin yöllä leiriytyessä. Olimme
molemmat hyvillä mielin ja täynnä uskoa tulevaisuuteen. Äidyimme jopa laulamaan
hilpeää reissulaulua, kun livuimme ostoskärryllä läpi keittiövälineiden laajan
ja monenkirjavan osaston. Riemu repesi ylimmilleen, kun ohitimme iloisen GRUNDVATTNET-pesuvatiparven (vain 9,99,-/kpl). Käsittämätöntä, miten pienellä
lisähankinnalla saa hyödynnettyä pesualtaan koko tilan!
Toinen päivä oli kaiken kaikkiaan täynnä riemua, positiivisia
yllätyksiä ja kiehtovia tarjouksia matkan kuitenkin edetessä tasaisesti. Tyyntä
myrskyn edellä, niinhän sitä sanotaan. Jälkikäteen on helppo jossitella, mutta jos
olisin tiennyt Lamppuja/Lamppor-osason vaaroista, olisin varmasti ottanut riskin
ja kokeillut Oikotietä/Genväg suoraan osastolle Mattoja/Mattor.
Jos ja jos… Nyt kävi nimittäin niin, että mainiosti palvellut
ostoskärrymme sai osumaa lamppuosaston lukemattomista tarjouskoreista ja alkoi
kirskua pahasti sekä puoltamaan todella vahvasti vasemmalle. Matkan jatkaminen
sillä oli mahdotonta, meidän oli jalkauduttava. Seutu oli kuitenkin vierasta ja
minua arvelutti lähteä pienen vauvan kanssa mahdollisesti vihamieliseen
ympäristöön. Alkoi jälleen hämärtää. Yövyimme ostoskärryssä ja pidimme
vuorotellen vahtia. Tämä yö oli kamala, vain vaivoin saimme pidettyä pelottavien
SPÖKA-ledyövalolamppujen (12,99,-/kpl huom. useita värejä) lauman leirimme
ulkopuolella. Olimme moneen otteeseen varmoja, ettemme näe aamua.
Illalla olin löytänyt lähistöllä olleesta TYSSEDAL-yöpöydästä
(79,-/kpl) Gideonien jättämän Vanhan Testamentin ja selaillut sitä ahdingossani.
Luin kertomuksen Mooseksesta ja kaislakorista. En nukkunut silmäystäkään ja yön
aikana pohdiskeltuani eri vaihtoehtoja, olin päätynyt äärimmäiseen ratkaisuun.
Aamulla hain IKEA PS LÖMSK -pyörivän lasten lepotuolin (59,-/kpl), asetin
poikani hellästi kuvun sisään ja laskin kannen alas. Aikomuksenani oli työntää
muovinen korituoli IKEAn loputtomaan asiakasvirtaan ja toivoa, että poika
ajautuisi ulos tavaratalosta, tai että joku ystävällinen sielu pelastaisi hänet.
Omaan pelastumiseeni en enää uskonut. Itkua pidätellen olin päästämässä
muovikorista irti, kun kuulin takaani ääntä.
Tuimannäköinen työntekijä ajoi meitä kohti sähkötrukilla.
Hyppäsin sivuun ja odotin liikkumatta, että hän ajoi ohitseni. Nyökkäsin
pojalleni ja lähdimme juoksemaan trukin perään. Hyppäsimme vaivihkaa trukin
takaosaan ja nautimme ilmaisesta kyydistä.
Viherkasviosaston kohdalla työntekijä huomasi meidät ja
hyppäsimme piiloon kasvien suojaan. Emme olleet varmoja suunnasta, mutta
kävelemään oppinut poikani haistoi kassa-aulasta leijailevan hotdogin tuoksun
ja lähdimme seuraamaan sitä. Ohitimme peiliosaston ja saavuimme suureen
halliin. Olimme ilmeisesti vihdoin ja viimein itsepalveluvarastossa, olimme jo
niin lähellä. Liikutuin ja itkeä tirautin onnen kyyneleen. Lähdimme matkaan,
mutta mutta… suunnaton pahvilaatikoiden määrä sekoitti suuntavaistomme ja eksyimme
jälleen kerran. Menetimme ajantajumme, enkä ole varma kauanko harailimme. Tunnit
muuttuivat päiviksi ja päivät vuosiksi, tärkeintä oli, että pidimme tiukasti
yhtä.
Emme siis tienneet kauanko olimme olleet
itsepalveluvarastossa, mutta eräänä kauniina joulukuisena päivänä meloessamme pahvilaatikoista
ja esittelyhuonekaluista tekemällämme pelastuslautalla, näimme vihdoin sen, mitä
olimme niin hartaasti toivoneet. Poikani tähysti mastossa ja kiljui yhtäkkiä
äänenmurroksen karaisemalla äänellään: ”Kassat, kassat, isä tuolla on kassat!”
En ollut uskoa silmiäni. Meloimme kiireesti lähemmäs.
Toden totta, olimme vihdoin saapuneet kassoille. Olimme varmasti
melkoinen näky nälissämme, riekaleisissa vaatteissa ja pitkissä takkuisissa
hiuksissa ja rehottavissa parroissamme. Mutta olimme saapuneet kassoille.
Tanssimme ja karkeloimme villisti. Syleilimme ja suutelimme itsepalvelukassojen
asiakaspalvelijoita. Koettelemus oli vihdoin ohi.
Ostimme hot dogit ja nautimme ne kiireettä ja herkutellen.
Kävellessämme autolle, taputtelin taskujani ja kysyin pojaltani missä auton
avaimet olivat. Sitten muistin antaneeni ne vaimolleni…
P.S. Alussa kolkattu viaton kesätyöntekijä löytyi hyvävointisena
keskikokoisesta 3:n laatikon HEMNES-lipastosta (119,-/kpl). Työntekijä kehui
yllättyneensä positiivisesti lipaston tilavuudesta ja lähtikin illalla kotiin
kassan kautta.
