lauantai 2. lokakuuta 2021

Älä kuuntele kehoasi

 Tänään on jännä päivä meille himoliikkujille, Helsingissä juostaan vihdoin Helsinki City Maraton. Olen itsekin sinne ilmoittautunut. Tämä voi yllättää, mutta viimeiset kaksi vuotta olen ollut intohimoinen maratonharrastaja.

Myönnetään, en ole aina elänyt kuin maratoonari, en ole pukeutunut kuin maratoonari, enkä välttämättä edes näyttänyt maratoonarilta. Mutta koko ajan olen ajatellut kuin maratoonari. Olen opiskellut asiaa, antautunut asiantuntijoiden kanssa syvällisiin keskusteluihin paljasjalkajuoksun eduista sekä perehtynyt harjoittelun määrään ja laatuun.
Treenin, ravinnon ja levon merkityksen ymmärtää jokainen, mutta kuinka moni oikeasti kuuntelee kehoaan? No, tässä kohtaa minä voin ylpeänä nostaa käteni.

Kehoni on puhunut minulle hitaita ajatuksia elämän rytmittämisestä ja jaksamisesta ruuhkavuosien keskellä. Toisinaan vitsailemme ja pukeudumme hassusti, tai teemme sellaisia pöljiä TikTok -tanssiliikkeitä, joihin kehoparkani ei oikeasti edes taivu. Sitten nauramme vedet silmissä. On se hauska veikko, kankea ja hauska.

Mutta on kehollani totinenkin puoli. Välillä se vakavoituu ja sanoo kyllä huomanneensa taipumukseni herkutteluun ja huomauttaa ilkeästi lievästä ylipainostani. Siihen vastaan napakasti, että omapa on vikasi. Sitten istumme molemmat hiljaa ja olemme pahalla tuulella.
Aina kuitenkin pyydetään anteeksi ja sovitaan, mitäpä sitä omalle keholleen vihoittelemaan.

Harjoittelun ja maratoneille osallistumisen kannalta tärkeintä on kuitenkin, että olen kuunnellut kehoani ja se on sanonut minulle toistuvasti:
- Et ole vielä valmis.
Kun olen kysynyt asiasta tarkemmin, keho on vastannut ympäripyöreästi:
- Äh, se on monimutkaista, et ymmärrä. Usko nyt, et vain ole vielä valmis.
Sitten hän selittää jotain akillesvaivoista tai ylikunnosta ja vaikenee, eikä enää vastaa mihinkään. Joskus se mokoma menee kokonaan umpeen ja sitten ollaankin ihmeissään.

En ole tätä vielä keholleni sanonut, mutta salaa mielessäni olen alkanut miettiä, että se on varmaan oikeasti vain laiska. Tämänkin vuoden maraton meni sivu suun jonkun tekosyyn takia. Kunpa vain mieleni olisi vahvempi.

Seuraavaan kauteen lähdenkin harjoittamalla mieltäni. Se mokoma onkin sellainen tuuliviiri  ettei paremmasta väliä, mutta luulen, että jahka hänet saadaan valjastettua kisakuntoon, keho seuraa perässä. Sitten tehdään mitä mieli tekee.