Kohti ääretöntä ja sen yli

Minulta kului tuon otsikon kirjoittamiseen aikaa noin 4 sekuntia. Ei se paljoa ole, mutta kun huomioi vähäisen sanamäärän ja sen että kyseessä oli vain pahainen otsikko, oli ajallinen panostukseni merkittävä. Syytä siihen miksi tuollaiseen lyhyeen kirjaelmaan meni noin kauan ei tarvitse kaukaa etsiä, riittää että katson peiliin. Ei, en tarkoita omia kasvojani, mieltäni, sydäntäni, asennettani tai muuta filosofista höpöä. Ehei, syylliset löytääkseni minun on katsottava hieman alemmaksi, käsiini.

Molempien käsien etusormet ja vasen peukalo ovat tehneet jopinsa kunnialla, kantaneet kortensa kirjalliseen kekoon kiitettävällä tarmokkuudella ja ahertaneet hoikat sormenselkänsä verillä yhteisen hyvän eteen. Muiden sormien sietäisi sen sijaan saada sormilleen. Mokomat halvaantuneet vätykset nojailevat toisiinsa kuin entisaikain joutomiehet ja elävät täysin ahkerien veljiensä siivillä. Olen pöyristynyt.

Vaikka olen kirjoittanut...tai no, käyttänyt tietokoneen näppäimistöä nuoresta pitäen, en ole koskaan opetellut kymmensormijärjestelmän hienoutta. Aluksi pidin koulunkäynnin ja aivan liian lyhyiden kesälomien jälkeen maailman tyhmipänä asiana sitä etteivät kirjaimet olleet näppäimistöllä loogisesti aakkosjärjestyksessä. Miten minä, pohjimmiltaan järjestyksen mies, voin muka löytää tarvitsemani kirjaimet tuosta sekasotkusta?

Aikani etsittyä löysin kirjaimet vihdoin kahdella etusormellani, vasemman peukalon vartioidessa välilyöntinappulaa. Tällä samaisella sormipartiolla olen taistellut näppäimistöllä tähän ikään asti ja onnistunut päihittämään jopa yhden kirjallisen lopputyön. Välillä olen kokeillut osua näppäimiin muillakin sormilla, mutta yritys on sotkenut tehokolmikkoni työnjaon totaalisesti ja tuntunut lähinnä turhalta tähtien tavoittelemiselta. Nyt olen kuitenkin päättänyt valjastaa kaikki kymmenen sormeani tottelemaan tahtoani näppäimistöllä. Se olkoon yksi tavoitteistani opintojeni ensimmäiselle lukukaudelle.