Ovatko tenttijät valmiina?

No niin, opiskelu-urani on siinä vaiheessa, että takana on kaksi tenttiä. Ensiksi kokeilin tenttiä kasvatustiedonperusteet sosiologispsykogispedaalisaiheisen KASP3-kurssin luento-osion sähkötenttinä ja tänään teimme KASLUOM4-kurssin vanhanmallisesti tentin paperille, kuten isoisät ja heidän isänsä aikoinaan. Kuinka kävi? En tiedä vielä, mutta onpahan järjestelmät korkattu.

Vanha vintagemallin tenttimismenetelmä alkaa kuulemma olla pikkuhiljaa jo historiaa ja tulevaisuudessa tentit tullaan tekemään tietokoneilla. "Eppää, liian helppoa" -huutavat yliopiston aikoinaan pergamentilla ja sulkakynällä suorittaneet. Ennen kuin kukaan puritanisti pöyristyy, puolustelen sähköistä tenttimismuotoa hieman. Idea on että opiskelija voi tenttimisajan alkamisen jälkeen varata itselleen sopivan ajan sähköiseen tenttiin. Tenttiin mennään yhtälailla valmistautuneena ja yön yli valvoneena niin kuin aiemmatkin sukupolvet ovat tehneet. Itse tilaisuus on hiljaisuuden täyttämä jännityksen hetki. Luokkaan kirjaudutaan sisään omalla kulkukortilla ja varausilmoituksen yhteydessä saadun, numeroidun tietokoneen luo astellaan hissun kissun. Jokainen kone on omassa loosissaan, omassa työrauhassa. Huoneessa on videovalvonta ja mystiset "valvojat" jossain valvontakeskuksessa vertailevat täsmäävätkö numeroidut paikat, tenttijät sekä kulkukorttileimaukset toisiinsa ja videokuvaan. Koneelle kirjaudutaan omilla tunnuksilla ja ohjelma kertoo miten homma etenee. Tentissä jossa itse olin, tietokone arpoi kurssin kysymyspankista kolme kysymystä joista piti vastata kahteen. Omalta päätteeltä ei saa nousta ennenkuin on valmis. Ohjelma jolla tentti tehdään on vähän kuin köyhän miehen Word. Kirjoittamisen lisäksi ohjelmalla pystyy kopioimaan, leikkaamaan ja liittämään tekstiä, siinä kaikki toiminnot.

Itse liputan sähköisen tenttimisjärjestelmän puolesta. Joustava aikataulutus ja mahdollisuus kirjoittaa tekstit näppäimistöllä ovat lyömätön parannus vanhaan systeemiin. Siitähän minulla ei tosin ole paljoa kokemusta, mutta ihan oikeasti tuntuisi tyhmältä kirjoittaa pitkiä esseevastauksia käsin jos kaikki materiaali ja jopa omat muistiinpanot ovat sähköisessä muodossa. Varmasti joku on kitissyt aikanaan kun vallitseva järjestelmä tai sosiaalinen paine on pakottanut siirtymään jatkamaan piirroksia luolanseinältä lehmännahalle tai jopa tuolle ohimenevälle ilmiölle – paperille. Samoin aikanaan valitettiin kun maailman hienoin keksintö, hengenvaarallinen öljyvalo, sai tehdä tilaa vähintäänkin yhtä hengenvaaralliselle sähkövalolle. Niin se vain kehitys kehittyy, mutta tuskin paperi ja kynä mihinkään katoavat. Ehkä ne joskus herkkinä talvi-iltoina kaivetaan esiin ja isoisä näyttää öljylampun valossa mitä se kaunokirjoitus oikein on.

Entäpä tämän päiväinen paperitentti? Aiheena oli kuva- ja mediakulttuuri. En tunnusta stressanneeni tenttiä etukäteen, mutta pikkuisen jännitin minkäköhänlaisista kysymyksistä tai analysoitavista taideteoksista tentti oli kasattu. Ennen tentin alkua isällisen lempeä tentinvalvoja, kuvataiderohvessori veti maton kaikkien alta ja sanoi: "Te istutte siinä nyt jotenkin...tämä tila on vähän huono...Mitäs jos tehtäisiin tentti paritenttinä, sopiiko? Palautatte sitten yhteisen vastauspaperin". "Ööö....sopii" sopersi tenttikansa. Seuraavaksi tapahtui ripeä parinmuodostus, taitavat taktikot anelivat parikseen ei-parhaan-kaverinsa, vaan sen taiteille-omistautuneimman-tuttavansa joka oikeasti tiesi aiheesta jotain. 

Tenttiin tuli kaksi tehtävää: taideteosanalyysi ja media-aiheinen pohdintatehtävä. Me teimme parini kanssa työnjaon ja otimme kumpikin yhden kysymyksen johon vastasimme. Tarkastimme lopuksi vastauksemme ristiin ja olimme ylpeitä lopputuloksesta. Yllätys, yllätys tekijämäärän tuplaantuessa tenttiin kului vain puolet suunnitellusta ajasta. 

Täytyy myöntää että opettajan – käsittääkseni improvisoitu – tenttimismuotoratkaisu oli hivenen yllättävä, mutta varsin toimiva. Minkä takia tentin, kokeen tai jonkun muun näyttötilanteen pitäisi olla äärimmilleen viety hermopainehetki, jossa ei muista edes omaa nimeään? Kai se vain on osa opiskelukulttuuria, tilanne jossa mies niin sanotusti punnitaan.