Neulebloggausta

Helppojen opintopisteiden toivossa ilmoittauduin teknisen käsityön lisäksi tekstiilityön, tuttavallisemmin "rättikässän" kurssille. Kummallakin oppiaineella on muuten nykyään eri nimi kuin minun lapsuudessani: tekninen työ on raflaavasti "teknologiakasvatus" ja tekstiilityö puolestaan sukupuolineutraalin yksinkertaisesti "käsityö".

En koulussa ikinä opiskellut rättik..anteeksi, käsitöitä enempää kuin oli pakko. En kuitenkaan siitä syystä ettäkö aihe olisi ollut vastenmielinen, ehei, teknologiakasvatus vaan veti puoleensa niin paljon enemmän. Itsesiassa muistan jopa pienenä lainanneeni äidin ompelukonetta ja ommelleeni itselleni... tuota, no kokeilleeni sitä.

Myöhemmin tutustuin käsitöihin soveltavasti työelämässä, aloittaessani heti yo-kirjoitusten jäkeisenä päivänä työt monikansallisessa pikasuutariyrityksessä. Kyllä, kyseessä oli sama firma jonka logossa on se hymyilevä punatakkinen heppu ison avaimen kanssa. Minkäänlaista koulutusta alalle minulla ei ollut, mutta pelin henki oli että uusi työntekijä koulutetaan työhön. Ilmeisesti onnistuin jotenkin vakuuttamaan haastattelijat käsieni kätevyydestä ja sain paikan.

Pidin heti työstä suunnattomasti. Toimenkuvaani kuului kenkien korjauksen ja avainten valmistuksen lisäksi kaikki nahka- ja jalkinealan työt, jotka uskalsin ottaa vastaan. Vaihdoin vaatteisiin neppareita, lyhensin vöitä, vaihdoin nahkatakkeihin ja kenkiin vetoketjuja, tein kaikenennäköisiä eri ompelutöitä nahkavarusteille ja -vaatteille. Jännittävin hetki oli kun muuan kelpo moottoripyöräkerholainen halusi liiviensä selkämykseen ison kangasmerkin, sellaisen logon jossa  hassu sombreropäinen ukkeli osoitteli aseella ja veitsellä, sekä rintapieleen pienen merkin, jossa luki "1%". Juuri kun mies oli päässyt kertomasta että olin ainoa suutari jonka oli tavoittanut ennen parin tunnin päästä alkavia "ajoja" ja että merkkien paikallesaaminen oli hirvittävän, äärimmäisen tärkeää, koneeni hajosi ja alkoi tekemään ns. "sylttyä". Yritin selittää: "Tuota tässä on nyt vähän...ei tämä nyt...jos vaikka huomenna...".Mies vastasi kohteliaasti, jäätävän rauhallisella äänellä tarvitsevansa liivit NYT ja sanoi jaksavansa kyllä odottaa hetken että neulon merkit käsin. Jonoa alkoi kerääntyä ja ylähuuleni kostua tuskanhiestä. Vihdoin 20 (tuskallisen) minuutin jälkeen ojensin miehelle, sormi hermostuksissa tehdystä neulanpistosta verta tihkuen kökösti ommellut liivit. Mies kiitti, maksoi avokätisesti ja lähti "ajoihinsa", minä katsoin seuraavaa jonottavaa asiakasta silmiin ja laitoin sanaakaan sanomatta tiskille kyltin "palaan 15 min kuluttua" ja lähdin hikimärkänä hermokahveille.

Mutta, takaisin käsityöopintoihin. Tekstiilityön aloitustunneilla kävi ilmi, kuten olin odottanutkin, että siellä neulotaan ja virkataan. Se sopii, pitäähän niitä opetella ja jokaisen miehen hieman osata. Suurin järkytys oli velvoite osallistua roosanauhakampanjaan liittyvään "neuleperformanssiin" Tampereen pääkirjastolla. Opiskelijoiden piti suunnitella miten performanssin avulla demoamme ihmisille eri neuletekniikoita. Ryhmämme sai aiheeksi ketjusilmukkavirkkaamisen (muistaakseni ja ymmärtääkseni). Suunnittelupalavereissa minä ja toinen kurssilla oleva Y-kromosomilla varustettu oppilas osallistuimme innokkaasti nyökyttelemällä osoittaen olevamme samaa mieltä tyttöjen kanssa.

Suoraa ketjusilmukkaa neuleperformanssissa

Selvittyämme performanssista hengissä aloimme harjoittelemaan virkkausta. Virkkauksen jujun äkkäsin yllättävän nopeasti. Pahan automaattikahvin ja paksun langan avulla sain nopeasti aikaan  kupin, kipon, mukin, kulhon...tuollaisen kaarevapohjaisen, päältä avoimen tuotoksen.

Virkkaaminen sujui jo, mutta kun pääsin käsiksi neulomiseen uusi ahdistava maailma aukeni silmieni eteen. Opettajan ja oppilastovereiden ohjeet "Joo, sitten se sukeltaa tuolta ja koukkaa....ei, ei noin, kun etupuolelta yläkautta...näin.", tai  "Eikun joka toinen on nurja....ei, ei noin. Nurjalla otetaan tuosta ja mennään....Älä purista niitä puikkoja noin lujaa...noin...oho, no nyt ne silmukat täytyy onkia..tai itseasiassa pura se ja aloita uudelleen.".

Vannon että tein parhaani ja yritin, mutta olin täysin sokea huomaamaan mikä on nurja mikä oikea, tai mikä on silmukan ylä- ala- ,vasen-, oikea, tai vääräpuoli. Minun oli myös annettu ymmärtää että neulominen on rentouttava harrastus ja että sitä voi tehdä vaikkapa luennolla, sillä lailla näppärästi. Ja pah! Tunnin jälkeen hartiani ja yläselkäni olivat enemmän jumissa kuin huonosti nukkuneella Quasimodolla, silmiini sattui ja näin tähtiä, lisäksi voin pahoin. Pahinta oli epäonnistumisen hyväksyminen ja tunnustaa ääneen se että tämä ei nyt oikein lähtenyt. Taisin pienen kyyneleenkin siinä vieräyttää.

En kuitenkaan luovuttanut, vaan otin koululta mukaan lankakerän ja viisi neloskoon puikkoa ja päätin tehdä siitä jotain. No, tottapuhuen en olisi osannut, viitsinyt enkä pystynyt saamaan aikaiseksi minkäännäköistä tuotosta ilman henkilökohtaista mentoriani, vaimoani. Hän opasti kädestä pitäen, kärsivällisesti ja pitkämielisesti mitä tehdä ja miten. Alunperin olin ajatellut tekeväni itselleni villasukat, mutta nähtyäni edessä olevan työmäärän päädyin lasten villasukka-ajatusten kautta tekemään vauvan töppöset.

Alku ei näyttänyt yhtään valoisammalta kuin aiempikaan neulomiskokemukseni, mutta ilokseni huomasin että homma lähti luistamaan. Eräänä sunnuntaina havahduin siihen että olin istunut lähes koko päivän sohvalla ja neulonut töppösiä. Illalla kun lopetin, oireet olivat edelleen samat: hartiajumi, silmäsärky, pahoinvointi ja hikoilu(?), mutta mieli oli kevyempi kuin aiemmin, olin saanut jotain aikaiseksi. 

Sain töppöset valmiiksi noin viikon aikana, silloin tällöin neuloen. Työni jälki, tai kuten nykyään osaan sanoa: käsialani on neulelehden mallitöppösiin verrattuna aika rumaa, tossuista tuli erikokoiset, eivätkä ne ole ihmisjalan muotoiset vaan malli sopii enemmän teini-ikäiselle, tai hieman nuoremmalle mutanttininjakilpikonnalle. Mutta, sain ne valmiiksi, pahus soikoon, minä neuloin tossut. Olen tuotoksestani ylpeä ja iloinen siitä että ne yllättäen sopivatkin viisivuotiaallemme, joten ei ole edes tarpeen tehdä tossuihin uutta vauvaa.