Ajan lyhyt hysteria

Toisinaan minulla on ollut vaikeuksia suhteuttaa pienen ihmisen kiireitä ja tärkeitä tekemisiä maailmankaikkeuden mittakaavaan. Olen jo pitkään asiaa pohdiskellut ja tullut siihen lopputulemaan, että oikeasti suurin osa maailmaa hallitsevasta stressistä, vouhkotuksesta, päättömästä kiireestä deadlineineen ei ole niin tärkeitä, kuin kuka mistäkin syystä haluaisi olevan.

Muistan, kuinka kerran töissä (poikkeuksellisesti erittäin) kiireisenä työpäivänä juostessani käytävällä tekemisestä toiseen, muuan rauhallisena tunnettu työkaveri virkkoi rauhakseen minut nähtyään: "Kiire on useimmiten itseaiheutettua." Pöyristyin. En minä ollut tätä kiirettä tehnyt, enkä hankkinut! Kun oma kiireeni tuohtumisineen lauhtui, ajattelin asiaa ja totesin asian olevan juuri niin kuin stressitön ystäväni oli sanonut.

Ajatellaan maapalloa, jossa ei ole ihmisiä. Maailma pyörii itsekseen, omaan tahtiinsa, tulee päivä, tulee yö, vuodenajat vaihtelevat, ja asiat vain tapahtuvat itsekseen. Laitetaan sinne yksi ihminen ja heti alkaa tapahtua. Puita kaatuu, maata siirtyy ja pian ihminen on saanut aikaiseksi majan, turvapaikan. Rakennusvaiheessa, kun maja alkoi olla lopuillaan ja lähestyvä myrsky pakotti jouduttamaan töitä, ihminen tunsi oudon tuntemuksen kehossaan ja sielussaan. Ihminen ajatteli: "Örgh, urhagududa?"(Suomeksi ajatus kuului suunnilleen: "No, kylläpäs se eilinen mammuttipaisti potkii takaisin, vai onko tämä jotain muuta?") Se oli jotain muuta, hän ei vielä osannut nimetä tunnetta, mutta kyseessä oli orastava kiireen tuntu ja stressi.

Laitetaan maapallolle toinen ihminen ja asiat menevät monimutkaiseksi. Aiemmin planeettaa asuttanut ihminen kokee olevansa velvollinen opettamaan uutta tulokasta maan tavoille. Alkuperäinen ihminen keksii uudemmalle ihmiselle säännöt ja laatii niistä kirjan. Kutsutaan sitä vaikka "Yleispalvelusohjesääntönormiasetuskokoelmaksi". Koska uuden tulokkaan mielestä säännöt ovat vaikeasti tulkittavia ja paikoitellen typeriä, vanha ihminen rakentaa uuden majan, hieman suuremman, ja nimeää sen "Vraastholgsyksi" (tästä juontuu suomenkielen nimi -virastotalo). Vanha ihminen ilmoittaa uudelle tulokkaalle olevansa käytettävissä ja palvelevansa mielellään mahdollisissa Yleispalvelusohjesääntönormiasetuskokoelmaan liittyvissä kysymyksissä auringonnousun ja -laskun välillä. Auringon ollessa ylimmillään neuvontapalvelu ei kuitenkaan ole käytössä, sillä myös vanhan ihmisen on syötävä välillä. Yleispalvelusohjesääntönormiasetuskokoelma, jota tästä lähin serverin tilan säästämiseksi kutsumme YLPSNTRK:si, määrää ja ottaa kantaa muun muassa siihen mihin kukin planeetalla saa rakentaa ja minkälaisia luolia (lähinnä luolakaava-alueella), maailman käytettävissä olevan riistan metsästyskiintiön rajaamisen bruttohenkilöneliötä kohden, moneltako planetaalla on iltaisin hiljaisuus, sekä moneen muuhun pykälään. Kuin huomaamattaan vanha ihminen on tullut luoneeksi "byrokratian" (joka on sanatarkka, suora lainaus uuden ihmisen kalanruotoon tukehtumisen ja kirouksen tuottamasta yhteisäänestä). Lopputuloksena vanha ihminen oli aiheuttanut omalla toiminnallaan uudelle ihmiselle aikataulut, deadlinet ja ylipäätään suunnattoman stressin. Myöhemmin myös vanha ihminen sai osansa stressistä, työajat muuttivat entisen vapaan metsästäjän elämän orjuudeksi, viikonloppujen ja kesäloman, sekä vanhuuseläkkeen odottamiseksi. Lisäksi toimistotyö aiheutti loppujen lopuksi niin pahat hartia- ja yläselkäkivut, että vanha ihminen joutui jäämään ennenaikaiselle sairaseläkkeelle, joka luonnollisesti kustannettiin uuden ihmisen veroäyriäisillä.

Eräällä luennolla koin aiheen tiimoilta pienimuotoisen valaistuksen. KASP1 -kurssin aiheena oli kasvatuksen historialliset ja filosofiset lähtökohdat. Luennolla käsiteltiin ihmisen hämmästyttävän suuria aikaansaannoksia maapallolla suhteellisen lyhyessä ajassa.

Itse kuitenkin näin asiassa myös toisen puolen. Noin 6 000 vuotta sitten ihminen kuulemma asettui aloilleen ja lopetti keräilemisen ja metsästämisen. Siitä alkoi alamäki ja huoli huomisesta: Tuleeko viljaa? Riittääkö se vilja? Mihin ihmeeseen sitä viljaa nyt sitten säilötään? Tuli stressi.

Huolimatta ihmisen olemassaolosta, maapallo on ollut lähes asuttamaton viimeiset 100 000 vuotta. Teollistuminen alkoi noin 250 vuotta sitten ja sinä aikana maapallon väkimäärä on tiesmoninkokertaistunut. Huikeaa kehitystä.

Ennen teollistumista ihmisen stressi ja kiire kuitenkin liittyi rehellisesti ja suoranaisesti eloonjäämiseen. Nykyään asiat jotka aiheuttavat kiirettä ja ahdistusta eivät suinkaan ole hengissä pysymisen kannalta välttämättömiä. Onkin jännittävä ajatella miten, olemassaoloonsa nähden lyhyessä ajassa nykyihminen on rakentanut itselleen häkin, vankilan "aikatauluista ja ToDo-listoista"

Kun asioita asettaa suurempaan mittakaavaan, huomaa mitkä ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Kukin toki pohtikoon itse omalta kohdaltaan, mihin lyhyen maallisen vaelluksensa käyttää. Tuskin sitä ainakaan kannattaa itsetehdyllä "Man made" -kiireellä yrittää nopeuttaa.