tiistai 21. tammikuuta 2014

Kiusantekijä

Koska minusta tulee joskus alakoulun luokanopettaja, koulutukseeni kuuluu tiivistetysti koko alakoulun oppiainekirjon läpikäynti. Tietenkään kaikkia aineita emme ehdi syvällisesti opiskeleman, mutta henkisen orvaskeden rikkovan pintaraapaisun koemme lähes kaikista aihealueista. Koska nyt, kolmekymppisenä minulla on näkökulmaa elämään laajemmin kuin aikanaan alakouluikäisenä, osaan nähdä eri oppiaineiden hyödyllisyyden ja soveltuvuuden tavallisen arjen tilanteisiin. Sitäpaitsi monet oppiaineet ovat näin aikuisiällä ihan oikeasti kiinnostavia ja on vain kiva kerrata helppotajuisella tasolla historiaa, maantietoa, biologiaa, äidin- ja muidenkieliä jne. 
Mutta. Aina on joku mutta, tällä kertaa muttani on esiin noussut, jo lähes unohtunut kauna. Viime viikolla jouduin nähkäätten kohtaamaan vanhan koulukiusaajani. Lähes ihmishahmon saanut oppiaine "Hän" vainosi minua koko oppivelvollisuusikäni ajan. Kiusaaminen ei loppunut lukiossakaan ja "Hän" lyhyenä sai minut jopa puijatuksi vapaaehtoisena yhteisiin ylioppilaskirjoituksiin.  Kun kohtasin "Hänet" yliopistolla luennolla, vanhat haavat repeytyivät auki ja saatoin maistaa katkeruuden karvaan kalkin ja epäonnistumisen kyyneleiden suolaisen maun. Olimme ystäviä vielä 2. luokalla, mutta sitten tiemme pikkuhiljaa erkanivat. En tiedä oliko kyse ystävysten erilleen kasvamisesta, vai rikkoiko välimme jokin typerä väärinkäsitys, mutta 4.luokka-asteesta eteenpäin olimme vihollisia. Muistan kuinka luokkatoverini puhuivat "Hänestä" kuin kenestä tahansa, osa jopa kertoi pitävänsä koulussa juuri "Hänestä" erityisesti ja viihtyvänsä kanssaan jopa vapaa-ajalla. En ymmärtänyt moista.
Loppujen lopuksi selvisin ala-asteen suhteellisen helposti, kunhan pysyin riittävän välimatkan päässä "Hänestä". Useimmat kokeet, joita "Hänen" kanssaan jouduin tekemään, tein opettajan pyynnöstä kahteen kertaan. Se ahdisti, mutta johtui siitä etten ollut viettänyt "Hänen" kanssaan vapaa-aikaani. Isäni, joka on viisas ja vahva mies auttoi minua suhtautumaan "Häneen" ja olen kiitollinen rohkaisevasta asenteesta. Olisin kuitenkin toivonut että isä olisi mennyt antamaan selkäsaunan "Hänelle" ja "Hän-isälleen", jotta touhu olisi loppunut. Toisinaan projisoin "Häneen" kohdistuvan vihani opettajaani, tämä suhtautui tunteisiini kuitenkin ymmärtäen ja rohkaisten hänkin selvittämään välini "Hänen" kanssaan. Ei auttanut, enkä selvittänyt. 
Yläasteelle siirryttäessä, "Hän" muuttui monimutkaisemmaksi ja vaikeaselkoisemmaksi. Silti jouduin olemaan "Hänen" kanssaan tekemisissä viikoittain. Jälleen kokeiden sattuessa, teimme ne poikkeuksetta kahteen kertaan. Yhtä usein "Hän" sysäsi minut uusintakokeista halveksien eteenpäin kohti seuraavaa kiirastulta, luokalleni en sentään jäänyt. Yläasteella myös huomasin että "Hän" on jonkinlaisessa löyhässä aseveliliitossa "FY:n, KE:n ja ATK:n" kanssa. "He" eivät kiusanneet minua yhtä paljon, mutta suhtautuivat silti penseästi, enkä oikein ikinä ymmärtänyt heitä.
Lukiossa kuulin että "Hänellä" on paha...anteeksi vielä pahempi kaksoisveli, "Pitkä-Hän". Meille myös kerrottiin, että "Heistä" ei pääse eroon, vaan jompikumpi "Hän-rouvan" pojista pitää valita. Luonnollisesti päädyin "Lyhyt-Häneen". Mikään ei muuttunut ja vihani kasvoi, "Hän" puolestaan muuttui yhä vaikeammin ymmärrettäväksi. Olin ymmärtänyt, että elämässä pitää tehdä asioita joista ei pidä, niinpä suoritin lukion "Lyhyt-Hänen" kanssaan kurssi kurssilta, rima heiluen. Luulen että eteneminen minun kanssani oli yhtä vastenmielistä "Lyhyt-Hänelle" kuin minulle hänen kanssaan. Koulumme johtava opettajatar, joka oli "Häneyden" asiantuntija ja puolestapuhuja, agitoi minut osallistumaan "Lyhyt-Hänen" kanssaan ylioppilaskirjoituksiin vapaaehtoisena. Perusteena oli se, että ""Pitkä-Hän" vaatii jo lahjoja, mutta "Lyhyt-Hänen" kanssaan pärjääminen vaatii ainoastaan istumalihaksia.". Koska olen helposti lietsottavaa ihmissortimenttia, ilmoittauduin kirjoituksiin. Seuraavan päivänä, taas kerran riideltyäni "Lyhyt-Hänen" kanssaan menin sanomaan johtajaopettajattarelle etten tule selviytymään edes "Lyhyt-Hänestä" ja koska kyseessä oli vapaaehtoinen kirjoitus, haluaisin perua sen. Opettajatar katsoi minuun Clinteastwoodin kostajasilmillä ja sanoi sylkäisten: "Istumalihakset.". Ymmärsin vihjeen ja suostuin osallistumaan kirjoituksiin vaikka mieleni olisi tehnyt näyttää "Lyhyt-Hänelle" ja johtajaopettajarakastajattarelleen istumalihaksiani. Kirjoitukset eivät menneet hyvin. 

Kohtasimme "Hänen" kanssaan viime viikolla, monialaisten aineiden matematiikan luennolla. Ajattelin, että nyt aikuisena pystyn kyllä päivittämään kokemukseni ja motivaation avulla asenteeni sellaiseen vireeseen, että pystyn, jaksan haluan ja jopa innostun opiskelemaan matematiikkaa. Sehän on oikeasti hyödyllinen aine, olen tarvinnut sitä erilaisissa tilanteissa aina ja tulen tarvitsemaan. Perustaitojen lisäksi olisi kiva kokeilla vaikeampia yhtälöitä ja ehkä jopa oppia mitä se derivointi oikein on. Sitä paitsi, ongelmanratkaisutehtävät ovat hauskoja pikku pulmia, niitä on kiva ratkoa.

 Ei, ei, ei ja vielä kerran ei! Mielikuvaharjoituksista ja tsemppiasenne-naminami-hokemista huolimatta en edelleenkään siedä matematiikkaa. En yhtään pidä ongelmanratkaisutehtävistä, en halua pohtia kenen pojista pitää mennä ensin tunnelista kenen kanssa, enintään kaksi kerrallaan, edeten aina parin hitaamman osapuolen mukaan, niin että kaikille neljälle pojalle riittää taskulampun valoa joka palaa vain 13 minuuttia.
Miksi te menitte sinne tunneliin!?
Hankkikaa parempi lamppu, jokaiselle oma!
Menkää nyt hyvänen aika peräkanaa, käsi kädessä siitä tunnelista, jos se on liian ahdas kulkea rinnakkain!
Jättäkää hitain poika virumaan tunnelin toiseen päähän, oppiipahan pitämään kunnoistaan huolta!
Soittakaa apua, jos on hätä!
Keksikää jotain, mutta älkää vaivatko minua sillä. Kiitos!

4 kommenttia:

  1. Mimmi, Masan avovaimo21. tammikuuta 2014 klo 11.38

    Hahaa, Masa linkkasi tekstin, joten pakko pitää tsemppipuheenvuoro vaikka väitit ettei mikään tsemppaus enää auta ;)
    Tämä "Hän", kutsukaamme häntä vaikka matikaksi, on yksi kivoimpia aineita, jos tosiaan pitäydytään poissa yliopistomatematiikasta (Siis siitä matematiikasta, joita joku opiskelee pääaineenaan. Ne opiskelijat ei tunnu kuuluvan enää tähän maailmaan, meilläpäin niiltä ainakin puuttuvat nykyaikaiset mukavuudet esim. suihku.)

    Mutta siis tällainen yleinen matematiikka, joka on apuna muissa tieteissä, kehittää sitä ongelmanratkaisukykyä ja ajattelutaitoa. Pystyt ajattelemaan asioita nimenomaan tiettyjen rajoitteiden mukaan, ja matematiikassa on se kivaa, että asiat ovat niin kuin ne ovat, eikä niissä ole mitään poikkeuksen poikkeuksien erikoisuuksia, kuten kielissä. Et joudu opettelemaan asioita ulkoa, ja moni mahdollinen päättely menee monesti hyvin samankaltaisilla kaavoilla.

    Matikka myös avaa uusia maailmoja, matikkaa osaavat saavat kuulla hyvin usein itsestään sanoja "äärimmäisen fiksu" "nero" ja "muutenkin ihan super". (edellinen kuulopuheita, voi sitä olla fiksu matikkaa osaamattakin, mutta koska kaikki eivät ymmärrä, niin pakko sellaisen heprean osaajan on olla fiksu ;))

    En tiiä auttoiko toi mitään, mutta kun aloittaa matikassa ihan alusta ja kertaa kaiken, jotka on jäänyt matkan varrella epäselväksi niin matikka on tosi kivaa! (Lohdullista :D)
    Mutta sanotaan vaikka vielä näin, että tässä kirjoittelee sellainen, joka ei osannut vuosi sitten sanoa integraalia oikein ja samoihin aikoihin kysyin ääneen kirjastossa vierustoverilta, että mikä on neliöjuuri ykkösestä... ja tällä hetkellä osaan derivointisäännöt ulkoa, osaan integroida, sain matikankursseista vitosen ja nelosen, tiedän miten menee sini - ja tangenttikäyrä, ymmärrän myös derivaatan teoriapuolen (muista: tangentin kulmakerroin on derivaatta, voit päteä kavereille)

    Eli lue sitä matikkaa, se on maailman parasta kun sen oppii, se ei vaadi kuin järjestelmällistä opiskelua asia kerrallaan (hyvä opettaja auttaa paljon!)

    Pysy erossa tilastotieteestä. Epäilen sen olevan "Hänen" ilkeä isoisä, joka naamioi itsensä lapsenlapsensa muotoon ja säikyttelee ihmisiä näyttäessään oikean olemuksensa. Se jos joku on elinikäisiä traumoja ja riitoja aiheuttavaa.

    Matikka siis hyvä ja kiva, tilastotiede kaikkea muuta :D Tsemppiä!
    ~Mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mimmi!

      Ensinnäkin kiitos tsempistä! Rohkaisu ja kannustus on aina paikallaan, puhutaanpa sitten koulunkäynnistä, urheilukisoista tai vaikka tilastotieteestä.

      Parasta matematiikassa on se, että siitä (tai ainakin suurimmassa osassa opetetusta matematiikasta) on oikeasti hyötyä elämässä. Tarvitsen matematiikkaa hoitaessani rahatalouttani ja remontoidessani kotiani,. Erityisen tärkeää tarkat laskelmat ovat vaikkapa soittimia: kitaroita, bassoja ym. suunniteltaessa ja rakennettaessa. Joskus tajusin myös että musiikki, joka luovana taiteena edustaa minulle kaikkea mitä matematiikka ei, onkin pohjimmiltaan puhdasta matematiikkaa: kaavoja, suhteita ja sääntöjä. Mikäli Masa on yhtään tietoja kotona vuotanut, lienet kuullut että geometrian hallitseminen oli myös edellisessä ammatissani avainasemassa. Matematiikka on siis tärkeää, mutta kivaa se ei ole, siinä joudun olemaan eri mieltä kanssasi.

      Matematiikkaa voisi verrata maksaan ruoan raaka-aineena. Maksa on lähtökohtaisesti hyvä raaka-aine, se sisältää paljon energiaa, proteiinia, reilusti vitamiineja ja rautaa, mutta vain vähän rasvaa. Maksasta voi tehdä monenlaisia ruokia arkisesta maksalaatikosta aina gourmet-illallisten pääruokalajiksi. Se on siis terveellistä ja monien mielestä herkullista. Minä en kuitenkaan voi sietää maksan makua. Se pistää häiritsevästi esiin jokaisesta ruokalajista. Syön toki, jos muuta ei ole, mutta silloinkin olen yrittänyt ensin täyttää mahani etikalla, ruokasoodalla tai vaikka tattarijauhoilla. Yhtäkaikki, pointtini on se että on olemassa maksaihmisiä ja ei-maksaihmisiä samoin kuin on olemassa matematiikkaihmisiä ja sitten niitä toisia.

      Oppimis-, kehittymis-, ja kasvatuspsykologian silmin asia ei suinkaan ole näin mustavalkoinen, vaan taustalle kätkeytyy suuria kysymyksiä yksilön motivaatiosta, asenteesta ja päämääristä. Olet oikeassa siinä, että kun asioita alkaa käymään läpi alkeista lähtien, ne kirkastuvat. Pieni lapsi sisälläni haluaa jopa uskoa siihen, että matematiikka voisi olla kivaa, mutta toistaiseksi olen kuitenkin päästänyt itseni helpolla ja todennut että "Se vaan ei ole mun juttu".

      Vielä kerran, aidosti kiitos tsempistä. Äläkä huoli, en aio sekaantua tilastotieteeseen, lailliseen tai laittomaan :D

      -Henkka

      Poista

Jätä jälki, kirjoita kommentti.