Run baby run!

Note to self: Älä ikinä uhoa liikoja! Tai jos uhoat, selvitä ensin taustat!
Nyt nimittäin kävi niin, että (varsinkin tosielämässä) paljon kouhkaamani osallistumiseni ensi vuoden Tukholman maratonille on vaarassa peruuntua. Kävi nähkäätten niin, että kerskuessani juoksumotivaatiostani ja lupauksesta osallistua Tukholman juoksuun, kuulin kyseisen tapahtuman olevan yleisesti perin hankala osallistua siksi, että se järjestetään perinteisesti juuri samana päivänä kuin meillä kotosuomessa on koulujen päättäjäiset ja valmistujaiset. Pahaksi onneksi, tai siis perheeni kannalta hyväksi onneksi, ensi keväänä on erään läheiseni lakkiaiset. Niihin juhliin minun on yksinkertaisesti pakko päästä. Juhliin pääseminen tarkoittaa puolestaan sitä, että maraton jää kysesisenä päivänä väliin. Harmi juttu, mutta jatkan harjoittelua.


Vaikka maailma on juoksutapahtumia pullollaan, tuntuu kyseisen kilvan väliin jääminen haukkaavan ainakin hetkellisesti motivaatiota. Erään toisen läheiseni erittäin aktiivisen maratonharrastuksen perusteella tiedän pienempiä tapahtumia järjestettävän lähes joka viikko jossain päsin suomenniemeä. Pienet tapahtumat eivät kuitenkaan kiinnosta, sillä isossa tapahtumassa on aina se ison tapahtuman tuntu. Sitä paitsi isossa tapahtumassa yksittäisen juoksijan yllättävä nuupahtaminen ja kieriminen ojaan lepäämään ei aiheuta yhtä suurta huomiota kuin vaikkapa naapurissani juostavassa 43:n juoksijan Västilän Maratonissa saattaisi. Noh, ei auta lannistua. Maratonosallistumiseni oli lahja vaimoltani, eikä eikä etenkään häälahjahevosta ole suuhun katsominen. Siispä etsiskelen kalenterista jonkin uuden tapahtuman. Helsinki, Berliini, New York..onhan näitä.


Harjoittelu on muutoin sujunut mainiosti, suuresti rakastamani hellekelit ovat jatkuneet jo monta viikkoa, joten juokseminen on ollut varsin leppoista touhua. Toistaiseksi pisin lenkki on ollut reilut 18 km. Lenkin jälkeen olo oli miehekäs, kunnes tajusin etten ollut taapertanut edes puolta tulevasta kisamatkasta, mutta silti suorittamani alimatka oli vaatinut puolitoista kertaa tavoiteajasta. Ainoana pikkiriikkisenä miinuksena mainittakoon ajanpuute. En ymmärrä mitä oikein ajattelin ryhtyessäni ylipäätään harjoittelemaan maratonille! Jos minulla ei riitä aikaa moottoripyöräilylle, nurmikonleikkuulle, onkimiselle, varaston siivoamiselle, parille erittäin akuutille remontille, lasten kanssa touhuamiselle, soittamiselle ja elämiselle ylipäätään miten ihmeessä saatoin edes kuvitella ehtiväni nylkyttämään monen tunnin hitaita juoksulenkkejä, monta kertaa viikossa? Mainitsemani 18 km kesti reilut pari tuntia. Ja se ei ole oikeasti vielä edes pitkä lenkki. Tähän päälle vielä lyhyet kympin lenkit joka päivä, huhhuh.


Googlailin netistä juoksuohjelmia, mutta ne alkoivat kaikessa monimutkaisuudessaan lähennellä rakettitiedettä, joten otin ohjenuorakseni aiemmin mainitsemani maratonaktiiviläheiseni nyrkkisäännön "Mahdollisimman usein, mahdollisimman hitaasti, mahdollisimman kauas kotoa,". Tuohon nyrkkisääntöön lisäsin vielä muutaman salatieteisiin perustuvan jaottelun "viikossa yksi tosi pitkä, loput lyhyempiä, välillä vähän nopeampia". Näillä ajattelin pärjätä. Ainakin siihen asti, että kehitys pysähtyy.


Koska olen tosissani harrastukseni kanssa, ostin uudet juoksukengät ja pienen ruutuvihon lenkkien merkkaamista varten. Tapani mukaan tein kaupat vääränkokoisista ja huonosti sopivista jalkineista. Kenkien käyttämisen mahdollistavien lisävarusteiden, kuten rakkolaastareiden ja kangasteippien suuri kulutus pienentää alelaarista löytämieni jalkineiden ja normaalihinhtaisten jalkineiden erotuksesta syntynyttä säästöä. Lisätään listaan toinen note to self: Säästä toki, mutta älä kengissä!


P.S. Hankkimani vihko on juuri sopivan kokoinen.