perjantai 5. joulukuuta 2014

Itse kun takoo, saa juuri sellaisen kuin siitä tulee.


Siitä se ajatus sitten lähti

Pienenä poikasena kaikkein hienointa mitä maailmassa saattoi olla, olivat ninjat. Ninjat olivat toki päteviä taistelijoita paljain ninjakäsin, mutta ninjuuteen kuului ehdottomasti kunnon ninjamiekka. Mistä ninja sitten saa miekkansa, kuka sen tekee ja miten? Ninjalegendoihin kuului oleellisena osana aina jonkinlainen mystinen guruseppämestari, joka takoi ninjamiekkoja ja kirjoitti runoja kaukaisen vuoren huipulla, vaarojen laakson takana. Jos ninja jotenkin onnistui löytämään sinne ja taistelemaan tiensä läpi vaarojen gurusepän puheille, tämä lupasi valmistaa ninjalle miekan. Miekkaa sitten taottiin seuraavat seitsemän vuotta vakavalla hartaudella ahjossa jossa paloi ikuinen tuli, ninja-asiakkaan seistessä sillä aikaa yläruumis paljaana vyötäröön asti hyisessä vuoristopurossa mietiskelemässä. Lopuksi guruseppämestari teroitti valmiin miekan silittämällä sitä syntymättömien kyyhkysten sulilla ja hengittämällä rauhallisesti. Kun ninja vihdoin sai miekkansa, se oli niin terävä, että sillä pystyi halkaisemaan hiuksen pystysuunnassa kahdeksaan osaan.

Tiedä sitten miksi legendojen mukaan teräaseen nikkaroiminen oli noin kamalan vaikeaa. Teknisen työn erikoitusmisopintoihini kuuluvalla metallityökurssin kurssilla opin, ettei metallinkäsittely vaadi kuin oikeat välineet ja ymmärryksen mitä tekee. Yhtä kaikki näitä asioita pohdin kun aloin suunnittelemaan kurssiin kuuluvaa taontaprojektia. Ninjamiekan, rambo-veitsen, kirveen tai jonkin muun teräsaseen takominen oli houkutteleva ajatus. Taontatyötä valitessani en ollut varma mahdollisesta guruudestani metallityön saralla, ja jotta en loisi vahingossa turmiollista asetta, päädyin suunnittelemaan ja tekemään jotain muuta kuin teräaseen. En myöskään ollut varma oliko koululla tarjota työtäni varten ikuista tulta, seitsemän vuoden opintopisteistä puhumattakaan.

Luovuin siis kaikista ninjaunelmistani toistaseksi ja valitsin lopulta taontatyöni aiheeksi avainnaulakon. Peruste oli selkeä: viime vuodet eteistämme on koristanut sinällään hieno, mutta suorituskyvyltään kovin alimittaiseksi jäänyt, tyttäreni koulussa nikkaroima, "avainkoti"

Avainanaulakon paikka saneli uuden naulakon leveyden, max 30cm
















Aloitin naulakon suunnittelun hahmottelemalla ruutupaperille sen luonnollisessa koossaan. Ainoa rajaava tekijä oli naulakon leveys, joka saisi olla maksimissaan 30cm. Päädyin valitsemaan materiaaliksi 7 mm neliöprofiili-terästangon. Teräsprofiilia on helppo muokata niin kylmänä kuin kuumana ja se on silti tarpeeksi jämäkkää kannattelemaan avainten painon.

Naulakon työvaiheet tiivistettynä:

1. Teräsprofiilin katkaisu oikeisiin mittoihin
2. Kehikkoprofiilin kiertäminen (koriste)kierteille kylmänä
3. Kehikon taivuttaminen muotoonsa.
4. Poikkipienojen katkaisu mittaansa, kiertäminen kylmänä ja muotoilu
5. Kannakeosan muotoilu takomalla.
6. Kannakeosan paikoilleen pujottaminen ja kehyksen sulkeminen hitsaamalla
7. koukkujen muotoilu teräsprofiilista, 9 kpl.
6. Poikkipienojen sovittaminen paikalleen
7. Koukkujen paikalleen ujuttaminen ja poikkipienojen kiinnitys kupariniiteillä.
8. Pintakäsittely tervaamalla.

Materiaalimenekki:

Kehikko:        1 kpl  5x5 tankoa 1370mm
Poikkipienat:  3 kpl  5x5 x 350mm
Koukut:          9 kpl 5x5 x 170mm
Kannake:        1 kpl 3x25 lattarautaa x100mm
Kupariniittejä  6kpl

Työvaiheet kuvina


Vasemman puoleinen tanko väännettynä kierteille.
Oikean puoleinen käsittelemätöntä profiilia








Valmiiksi taivutetun kehikon ja irto-osien mallailua





Ahjossa kuumennettu teräsprofiili
hehkuu kirkkaana ja odottaa
muokkausta




Ensimmäinen avainkoukku on valmis, enää kahdeksan jäljellä.

Kehikko valmiina, poikkipienat paikalleen niitatuina.
Seuraavaksi koukkujen kiinnitys oikeaan asentoon
MAG-hitsillä.






Avainnaulakko pintakäsittelyssä. Metalli kuumennettiin
nestekaasupolttimella tummanpunahohtoiseksi ja
pintaan siveltiin tervan ja vernissan sekoitusta.
Tällaisen pintakäsittelyn ideana on, että terva palaa 

kiinni metallin huokoiseen pintaan.
Käsittely toistettiin muutamaan kertaan.
Lopuksi polttimella kärvennettiin ylimääräinen
terva pois. Pinta oli valmis reilun viikon kuivumisen jälkeen.

































































































Naulakko oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen tutkimusretki metallitöiden ja erityisesti metallin muovaamisen maailmaan. Takominen oli mukavaa vaihtelua normaaliin luokanopettajaopiskelijan "laulua-leikkiä&askartelua"-arkeen. Työaikaa naulakon valmistamiseen meni kaiken kaikkiaan noin 10 tuntia. Eniten aikaa vei koukkujen takominen ja oikean pintakäsittelytavan opetteleminen. Aluksi kokeilin käsitellä naulakon parafiinilla ja moottoriöljyllä, mutta koska lopputulos ei miellyttänyt, päädyin terva/vernissa- seokseen. Nyt pinta on hieman vahamainen ja kiiltävä, eikä yhtään tahmea.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. Muotoilu ja pintakäsittely onnistuivat hyvin ja kuten kuvista näkyy, naulakko löysi heti paikkansa perheemme arjen helpottajana.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä jälki, kirjoita kommentti.