Hehkulamppu

Ennen asiat oli hyvin. Ihmiskunta meni vinoon, kun luovuttiin hehkulampuista. Aiemmin saattoi mennä mihin tahansa kauppaan ja etsiä hyllystä lampun. Ainoa mistä piti huolehtia, oli että rasiassa lukee E27. Jos ei lukenut, niin sitten oli huono homma. silloin kyseessä olikin ne pienikantaiset lamput ja niillähän ei tehnyt mitään. Toinen asia mistä piti murehtia, oli wattien määrä. 60w merkintä oli hyvä olohuoneeseen ja muuhun valoa vaativaan käyttöön. Pienempitehoiset olivat enemmän tunnelmanluojia: 40w lampulla lähestyttiin joulua ja 25w lampun hämärässä vaimoa pilke silmässä.

Hehkulamppu oli kelpo peli. Se syttyi, kun painoit katkaisijasta ja sammui, kun niin päätit. Naps ja naps. Ei mitään odotteluja ja kommervenkkejä, arki oli sujuvaa ja mieli kevyt. Jos esimerkiksi olit lähdössä juhliin ja vaatehuoneesta piti käydä hakemassa mirri - joko sinne livahtanut kissa tai herrasmiehen kaulaan asennettava koriste, esimerkin kannalta yhdentekevää - sen kuin räppäsit valon päälle, otit mirrin kainaloon tai kaulaan (kuten sanoin, yhdentekevää) ja lähdit pois.

Hehkulamppu kesti käytössä sen mitä kesti, ei niitä kuitenkaan joka vuosi tarvinnut vaihtaa. Vaikka olisi siihen varaa ollut. Lamput eivät olleet kalliita, tarjouksessa jopa 10kpl/7€. Se on valosta kohtuullinen hinta.

Huonoja puolia? No, kyllähän ne lämpenivät ja saattoivat sytytellä silkkisiä lampunvarjostimia tuleen, mutta sellaista se valon kanssa aina ollut – ei valoa ilman tulta. Ja savua. Pitää loppukäyttäjälläkin jonkinlainen vastuu olla, muuten menee liian holhoavaksi tämä yhteiskunta. Sitä paitsi päreet, tuohukset ja valaanrasvalamput ovat varmasti sytyttäneet enemmän kotitalouksia ja turkuja, kuin hehkulamput konsanaan.

Hehkulamppujen käyttö tietysti oli kallista puuhaa. Varsinkin jos aina unohti sen vaatehuoneen mirrivalon päälle. Toisaalta tuolloin sähkö oli halvempaa. Ja valuuttana markka. Että ota siitä loppusummasta nyt selvää.

Selvää on kuitenkin se, että hehkulampuista luovuttaessa mentiin metsään. Palattiin takaisin himmeälle keskiajalle. Muistan, kuinka anoppilaan hommattiin energiansäästölamppu. Appiukko sen sytytti juhlavin menoin ja sitten odotettiin. Odotettiin lisää. Lopuksi todettiin iltahämärää vastaavassa valossa, että onhan nämä nyt ihan eri maata, kuin ne vanhat hehkulamput. Loppuillasta lamppu oli jo syttynyt ja valaisi appiukon tyytyväisen hymyn. Halpaa valoa, jokainen minuutti silkkaa säästöä.

Kun hehkulamput taannoin kiellettiin, haalin niitä itselleni varastoon. Keräsin usean vuoden reservin, sellaisen josta puolustusvoimatkin olisi kateellinen. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös hehkulamput. jouduin nöyrtymään ja kävin tässä männä pänä marketista etsimässä uutta lamppua. Jouduin odottamattomien valintojen äärelle. Piti tietää, tarvitsenko ledin, halogeenin vai energiansäästölampun. Tuleeko himmentimellä vai ilman, sisälle vai ulos, alas vai ylös? Raavittuamme myyjän kanssa päitämme, päädyimme valitsemaan himmennintoiminnolla varustetut ledit. Kolme kappaletta lähes 20 euroa! Peitin pöyristykseni, en halunnut loukata myyjää, ja laitoin lamput takaisin hyllyyn. Sanoin miettiväni vielä.

Kierros ruokaosastolla oli onnistunut ja löydettyäni alennuksessa olevia lihoja ja maitotuotteita lepyin, ja kävin hakemassa lamput. E27, syynäsin paketin tarkkaan.

Kotona asensin lamput ja katso, valkeus tuli. Ja ääni. Kumma sirinä täytti huoneen. Valo toimi, mutta piti ääntä. Ärsytti. Ei hehkulampun kanssa tällaista ollut. Se paloi tai ei palanut, ei siltä väliltä.

Toki tässä valaisinreformaatiossa on jotain hyvääkin – synkässä pimeydessä, pienikin valo loistaa kirkkaana. Vaikka otsalamppu.

Seuraavana päivänä löysin kirpputorilta hehkulamppuja. Täydensin reserviäni ja nyt istuskelen hyvin valaistussa olohuoneessamme hiljaisuudessa. Lueskelen led-lamppujeni palautusmahdollisuutta. Kolmen vuoden takuu näyttäisi olevan. Ei hehkulampuilla sellaisia.