Suojatie

Tiedätkö sen tunteen, kun joskus satunnaisissa kohtaamisissa jonkun täysin satunnaisen ihmisen kanssa huomaa, että kemiat kohtaavat? Minulle käy usein niin. Tykästyn ihmisiin. Viimeksi näin kävi, kun myin netin kirpparin kautta golfmailani.

Kodissamme kertyy tavaraa nurkkiin pääasiassa siksi, etten oikein jaksa laittaa myynti-ilmoituksia nettiin. Oikeastaan kyse ei ole ilmoittamisen vaivan jaksamisesta, vaan siitä, että vuorovaikutustilanteet ostajien kanssa ovat usein vaikeita. En jaksa vastailla epäselviin ja hämmentäviin viesteihin. Vuosien aikana olen myynyt netin kautta autoja, työkoneita, ynnä muuta ja yhteydenotot asiallisiin myynti-ilmoituksiini ovat usein hämmentäviä.
- se ruohon leikkuri 100e haen tänään pistä osoite.
- Onko kadetti vielä, toimiiko, jos haen tänään myytkö 20€, oliko nastat alla!?
- TERVE!!!! NIISTÄ BOOTSEISTA KYSELISIN!!! ASUN PANKAKOSKELLA, ENKÄ PÄÄSE HAKEMAAN, MUTTA LAITATKO POSTIIN!!?? –MARKKU PS. KUULUUKO POSTIKULUT HINTAAN!!???
- missä päin huskvarna siaitsee; voitko toimittaa ouluun. –jarppa
Viestit ja soitot ovat pääasiassa kielellisesti tökeröitä - ei isoja kirjaimia, välimerkkejä tai pisteitä. Yhteydenotot ovat kaiken kaikkiaan epäselviä, epäkohteliaita ja kaikin tavoin luotaan työntäviä.

Mutta ei aina. Viimeisin positiivinen kokemus sattui, kun minuun otti yhteyttä virolainen golffari. Ensin hän yritti soittaa, mutta en uskaltanut vastata, koska numero oli oudon näköinen ja puhelu näytti tulevan Virosta. Sitten hän lähestyi minua tekstiviestillä. Asiallisesti. Hän esittäytyi, ilmoitti asiansa ja päätti viestin kohteliaasti. Seuraavaan puheluunsa vastasin. Juttelimme pitkään golfista ja kesästä. Minulle tuli sellainen olo, että hänen kanssaan olisi mukava hengailla. Kenties lähteä joskus vaikka pelaamaan golfia. Melkein harmitti, kun teimme kaupat ja tiemme erosivat. Toivotimme kuitenkin hyvää kesää.

Toinen kohtaaminen sattui muutama vuosi sitten, kun ostin sähkövikaisen mopon. Netin kautta. Kun olin hakemassa skootteria, myyjä osoittautui mukavaksi kaveriksi. Hän oli turhautunut mopon sähkövikoihin siinä määrin, ettei enää jaksanut. Kaikki oli kokeiltu. Osoitin myötätuntoa ja taisin jopa taputtaa olalle.
Korjasin ja laittelin skootteria koko kesän, kun se eräänä päivänä alkoikin toimia. Soitin illalla myyjälle, joka muisti minut. Kerroin, että halusin vain ilmoittaa saaneeni skootterin toimimaan. Hän oli hyvillään ja puhuimme reilun puolen tunnin puhelun. Olivat juuri mökillä Itä-Suomessa. Hän kertoi kalastelleensa paljon ja rentoutuneensa pitkästä aikaa kunnolla. Perheasiatkin olivat kunnossa. Harmitti lopettaa puhelu.

Tänään olin osallisena mukavassa kohtaamisessa liikenteessä. Tapanani on pysähtyä suojatielle ja päästää jalankulkija ylitse. En toki odota minkäänlaista vastapalvelusta ritarillisuudestani, eikä minulla ole taka-ajatuksia, mutta on silti mukava, jos jalankulkija heilauttaa kättään. Mikäli olen itse jalankulkija, pyrin saamaan autoilijaan katsekontaktin ja nostamaan kättä reilusti. Kyseessähän on kuitenkin elintärkeä vuorovaikutustilanne. On hyvä, että molemmat osapuolet ovat toisistaan tietoisia. Mutta tiedätkö, rakas ystäväni mitä? Läheskään aina jalankulkijat tai pyöräilijät eivät vastaa. Aina ei edes kohoteta katsetta puhelimesta. Kyllä tulee kurja mieli.

Tänään koin kuitenkin harvinaisen onnistuneen risteystilanteen. Kun pysähdyin suojatien eteen, jalankulkija nosti kätensä reilusti ja vilkutti minulle. Vilkutin takaisin ja hymyilin. Hänkin hymyili. Eikä siinä kaikki. Seuraavaksi suojatielle saapui pyöräilijä, joka hänkin vilkutti ja hymyili minulle. Ilmapiiri oli rento ja aloimme hassutella. Jalankulkija teki hienostuneen brittiläisen hovikumarruksen ja minä vastasin nyökkäämällä aristokraattisen jäykästi. Samalla pidin muka silmässäni monokkelia ja toisella kädellä olin sukivinani viiksiäni. Nostin pikkusormeni ja olin juovinani teetä. Pyöräilijä ei heittäytynyt mukaan ilveilyymme, vaan lähti naureskellen ja päätään pudistellen matkoihinsa.

Kotipihassa tuli haikea olo. Olisi ollut mukava mennä kahville ja jutella suojateistä tai asvaltille sopivista kävelykengistä. Oli niin mukava kohtaaminen, että ajattelin kutsua osapuolet ensi elokuussa viettämään vuosipäivää. Koska hulluttelu on meitä yhdistävä tekijä, ”meidän juttu”, voisimme pukeutua hauskasti. Minä voisin vetää ylleni pyöräilijäasun, kävelijä voisi esittää autoilijaa ja pyöräilijä puolestaan jalkautuisi tavalliseksi kaduntallaajaksi. Voisimme esitellä toisemme perheillemme ja miettiä yhteistä lomareissua Yyteriin. Itse painattamissa ”Suojatiekamut 2019”-T-paidoissamme tietenkin.

Kyllä ihmiset ovat ihania ja satunnaiset kohtaamiset antoisia.